Viime päivinä on saatu lukea uutisia joissa singaporelainen mieshenkilö olisi ollut Suomessa järjestelemässä Liigacupin tuloksia. Keskiviikkona kantautui uutinen, että myös Rovaniemen Palloseuran pelaaja olisi pidätetty. Tämä ei ole ensimmäinen kerta eikä takuulla – ikävä kyllä – myöskään viimeinen.

Speedystä Allianssiin

Ensimmäisen kerran suomalaisessa jalkapallossa tulosten järjestäminen nousi esille vuonna 2004, kun Warkaus JK:n silloisen päävalmentaja Pertti ”Speedy” Nissisen katsottiin vaikuttaneen ottelun lopputulokseen laittamalla JJK:ta vastaan kakkosvahtinsa maaliin. Warkaus JK hävisi ottelun 0-2.

Vaikka ottelussa ei ulkopuolisten mielestä tapahtunut mitään erityistä, Nissisen ja hänen yhteistyöparinaan toimineen ”porilaisen suurvedonlyöjän” toiminnat ennen peliä nostattivat epäilyt. Kaksikko pelasi Pitkävetoa siten, että Warkaus häviää joka kerta. Porilainen vedonlyöjä pelasi kohteita kolmena päivänä yhteensä 74 000 eurolla. Ottelupäivänä hän iski otteluun reilun tunnin aikana 630 kertaa sadan euron maksimipanoksia. Hän voitti lopulta 208000 euroa josta hän antoi 19000 euron siivun Nissiselle.

Samanaikaisesti kaksikko oli yrittänyt tarjota Rakuunoiden silloiselle maalivahdille Tatu Niskaselle lahjusta, mutta Niskanen ei ollut ottanut sitä vastaan. Vuotta aiemmin Nissinen oli yrittänyt taivutella Jaron silloista päävalmentaja Sixten Boströmiä 17000 eurolla, jotta Jaro häviäisi KuPS:lle. Boströmkin kieltäytyi. Nissinen ja porilainen vedonlyöjä joutuivat maksamaan voitot takaisin ja molemmat saivat ehdollista vankeutta. Nissinen sai lisäksi toimitsijakieltoa. Kummatkin ovat kärsineet jo rangaistuksensa.

2005 räjähti sitten todellinen pommi, kun AC Allianssin Herra Ye otti nopeasti Allianssin haltuunsa ja katosi yhtä nopeasti kuvasta Haka-Allianssi –ottelun jälkeen. Kymppipaikka kuitenkin käsitteli tuon asian jo aiemmin ja siitä voit lukea enemmän täältä.

Vähemmälle huomiolle jäi tapahtumat seuraavalta vuodelta, kun FC Viikinkien John Alhbergiä lähestyttiin ulkomailta ennen Viikinkien paikallisottelua PK-35:ttä vastaan. Hänelle luvattiin 10000 euroa siitä, että hän yhdessä viiden muun Viikinki-pelaajan kanssa aiheuttaisi tappion. Myös viidelle muulle luvattiin kymppitonni mieheen. Sikäli lähestyminen oli hieman outo, sillä Ahlberg oli loukkaantuneena eikä pelannut ottelussa. Viikingit voitti ottelun 5-0. Silminnäkijähavaintojen mukaan ottelu oli ”eriskummallinen”.

Maalivahdit helppoja kohteita

Alliansi-tapauksen jälkeen maalivahti Sami Sinkkonen tuli esiin Ilta-Sanomissa, että häntä oli aikoinaan lähestytty muutamaankin otteeseen päästämään helppoja maaleja taakseen. Samassa yhteydessä eräs toinen maalivahti, joka ei halunnut nimeään julki, kertoi samasta.

Sinkkonen ei tarttunut tarjoukseen, mutta seuraavana vuonna Aleksander Mistshuk tarttui. Hänen syytettiin päästäneen tahallaan maaleja RoPS-Atlantis –ottelussa. Venäläisvahdin kohdalla raskauttavaksi todisteeksi riittivät tilille seuraavana päivänä ilmestyneet 1500 euroa, kun tilillä oli kaiketi muuten kovin vähän liikehdintää. Mistshukille napsahti neljä kuukautta ehdollista vankeutta lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa. Mistshuk kiisti itse syytteet. Jokainen voi päätellä itse oheisesta ottelukoosteesta. Otteluhan päättyi 2-2.

Kaudella 2009 JJK:n maalivahti Mihaly Szerovay ilmoitti, että silloin Someron Voimassa pelannut unkarilaispelaaja Balasz Horvath olisi tarjonnut Szerovaylle 15000 euroa, jos hän olisi toimillaan edesauttanut JJK:n tappiota TamU:a vastaan. Szerovay paljasti maantoverinsa aikeet ja Horvath sai tarjouksesta viisi kuukautta ehdollista vankeutta.

RoPS

RoPS nousi esiin ensimmäistä kertaa lahjusepäilyissä muutama vuosi takaperin, kun joukkueen entisen maalivahti Ratko Marijanovicin epäiltiin päästäneen tahallaan maaleja vuoden 2004 ottelussa TamU:a vastaan. Serbivahtia ei koskaan syytetty mistään, mutta kovin vakuuttavia hänen otteensa eivät RoPS:ssa olleet.

Seuraavana vuonna saksalainen Der Spiegel paljasti, että RoPS:ssa kahden pelin ajan pelannut Adrian Pelka olisi ollut järjestelemässä RoPS:n rökäletappiota MYPA:lle. Pelkankaan syytöksille ei koskaan tullut varmistusta.

Seuraavan kerran RoPS oli tapetilla vuonna 2008, kun ensin ukrainalaisvahti Nikolai Pavlenko passitettiin kotiin lahjusepäilyjen takia. Myöhemmin syksyllä RoPS-VPS –ottelussa havaittiin poikkeuksellista vetokäyttäytymistä kohteessa ja syntipukin viitan sai harteilleen virolaistoppari Aleksander Kulik, joka sai seurasta lähtöpassit. Kumpaakaan pelaajaa ei missään vaiheessa suoraan syytetty mistään. Erityisesti Kulik pelasi vahvan kauden ja kuului rovaniemeläisten parhaimmistoon. Mr. RoPS Jouko Kiistala meni niinkin pitkälle kommenteissaan, sanoen ettei RoPS:ssa nähdä seuraavalla kaudella venäjää äidinkielenään puhuvia.

Viimeisin uutinen räjähti maailmalle viikonloppuna, kun etsintäkuulutettu singaporelainen vedonlyöntihuijari Wilson Raj Perumal pidätettiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Hänen epäillään olevan juurikin se taho, joka lähestyi Hakaa ja Tampere Unitedia sijoituksen merkeissä. Tiistaina RoPS:n hyökkääjä sitten Christopher Musonda pidätettiin ja tapauksen selvittäminen on alkanut.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Väliotsikon kysymykseen vastaten, suhteellisen heikolta. Suomi on otollinen laidunsija vedonlyöntihuijareille. Suomen sarjoja pelataan kesäisin, kun juuri muita jalkapalloliigoja ei ole käynnissä. Suomessa palkat ovat lähinnä korvauksia ja ulkomaalaispelaajille maksettavat rahat ovat usein pienempiä, kuin mitä suomalaispelaaja saa. Siispä on halvempi hankkia ringin täytteeksi ulkomaalaispeluri suomalaisen sijaan.

Kun puhelin soi ja tarjolla on vuosituloja vastaava palkka yhdestä päästetystä maalista, aiheutetusta rangaistuspotkusta, punaisesta kortista, huolimattomasta pallonmenetyksestä, niin se saattaa houkutella ja ajaa tilanteeseen, jossa rahan ottamisen houkutus käy liian suureksi.

On kuitenkin turha kuvitella sinisilmäisesti, että uhka kohdistuu pelkästään ulkomaalaispelaajiin, vaan vaara vaanii myös suomalaispelaajien kohdalla. Tästä saimme varoittavan esimerkin jo vuonna 1998, kun pesäpallon maine ryvettyi sopupeliskandaalissa. On perhe elätettävänä ja asuntolainat maksettavana. Ylimääräinen raha ei varmasti tekisi pahaa. Uhka näissä kohdistuu varsinkin alasarjojen peleihin joissa mediakiinnostus ja kiinnijäämisen mahdollisuus on paljon pienempi.

Suomalaiset ovat myös anteeksiantavaa ja unohtavaa porukkaa, joten vaikka kiinni jäisikin, niin elämä ei sen myötä mene pilalle. Nissinen valmensi viime kaudella Kuopion MimmiFutista Naisten Liigassa ja teki hyvää työtä joukkueen peräsimessä. Lahden dopingskandaalissa kärynnyt Jari Isometsä työskentelee FC Hongassa myyntipäällikkönä…Näin niin kuin hieman toisaalta haettuna esimerkkinä.

Miten vedonlyöntihuijaus sitten kitketään? Siinäpä kysymys jota varmasti Rovaniemellä tällä hetkellä mietitään. Ikävä kyllä Suomessa pelaajille maksettava korvaus ei ole sitä luokkaa, että se itsestään poistaisi lahjonnan mahdollisuuden. Tarkemmalla pelaajien, ja pelaajia tarjoavien tahojen, tarkastuksella pystyttäisi karsimaan jo kaikkein mädimmät munat korista pois. Muuten ratkaisu löytyy sieltä mistä useimmat elämänohjeet ovat lähtöisin. Kotoa. Hyvällä kasvatuksella, siitä mikä on oikein ja väärin, saadaan jo paljon aikaiseksi. Eikä pelkästään vain jalkapallokentällä.

Kymppipaikka.fi/toimitus