VS: Haka kiittelee tukijoitaan

04.2.2011

Hakalle myönnettiin torstaina lisenssi Veikkausliigaan ensi kaudeksi. Hakan leirissä lisenssipäätöksestä oltiin huojentuneita.

Puheenjohtaja Heikki Sormunen otti päätöksen vastaan tyytyväisenä.

– Tämä oli yksi tärkeä etappi, joka on nyt saavutettu, Sormunen kertoo Valkeakosken Sanomissa.

Haka vt. toimitusjohtaja Olli Huttunen kiittelee kaikkia osapuolia jotka tekivät työtä liigalisenssin eteen

– Taustalta löytyy tukirengasta, osakkaita ja monia muita, jotka ovat tehneet työtä sen eteen, että lisenssi saadaan. Tässä prosessissa on huomannut hienosti Haka-henkisyyden, mikä Valkeakoskella edelleen elää vahvasti ja on vain voimistunut viime viikkojen aikana.

Huttunen kuitenkin myöntää, ettei lisenssi tullut helpolla.

– Me olemme tarvinneet apua, ja ihmiset ovat nyt todella olleet tässä mukana ja ymmärtäneet, mistä on kysymys. Liigalisenssi on haluttu hakea vaikka väkisin, ja komitean myönteinen päätös on nyt kaiken tulos, Olli Huttunen kiittelee.

Lähde: www.valkeakoskensanomat.fi