VPS:n sopimuspelaajien määrä kasvoi yhdellä

VPS:n sopimuspelaajien määrä kasvoi yhdellä

01.12.2018

Aatu Kujanpää jatkaa Vaasan Palloseurassa myös kaudella 2019. Kujanpään sopimuksessa ollut optio on käytetty.

Mennyt kausi meni Veikkausliigan osalta ohi, sillä Kujanpää loukkaantui pre-seasonin aikana. Se oli suuri harmi, sillä nuorukainen alkoi päästä talvikauden peleissä hyvään liitoon.

- Aatulla oli rikkonainen kausi, jonka pilasi loukkaantuminen. Hänellä kesti hieman päästä hommaan mukaan talvella, mutta sitten alkoi tulla onnistumisia treeneissä, sitä kautta peliaikaa ja onnistumisia peleissä. Hän pelasi talvikaudella meillä laitapelaajana, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi.

Kujanpään vahvuudet ovat hyökkäyspään pelaamisessa. Hänellä on erinomainen potkutekniikka ja painava laukaus ylipäätään.

VPS:n sopimuspelaajien listalla ei ole tällä hetkellä ainuttakaan maalivahtia. Puolustukseen sen sijaan on kiinnitettynä kaikkiaan kuusi pelaajaa. Viime kaudesta jatkavat Timi Lahti, Eero-Matti Auvinen, Hindrek Ojamaa ja Jesper Engström. Uusina pelaajina puolustukseen on jo hankittu Jonas Häkkinen, sekä Martti Haukioja.

Keskikenttäpelaajien kohdalla sopimukset jatkuvat kaikkiaan kuudella pelaajalla. He ovat Jerry Voutilainen, Sebastian Strandvall, Juho Lähde, Aatu Laatikainen, Joonas Vahtera, sekä Fabrice Gatambiye. Lisäksi Leevi Mäkilän, Jesper Suokon ja Akseli Lehtimäen, jotka kaikki pelasivat viime kaudella VPS J Akatemiassa, optiot on käytetty.

Hyökkäyksessä Steven Morrisseyn ja Samu Alangon sopimukset jatkuvat. Akatemiaa edustaneen Khamis Makin, sekä liigassakin jo debytoimaan päässeen Momodou Sarrin optiot on myös käytetty.

Kaikkiaan kiinnitettyjä pelaajia ensi kaudelle on nyt 20 kappaletta. Kauden 2019 valmennusryhmän osalta sopimustilanteesta tiedotetaan lähiaikoina.

VPS:n riveissä eivät varmuudella jatka viime kauden joukkueesta Marko Meerits, Samu Volotinen, Aubrey David, Douglas Caé, Omar Jama ja Akseli Kalermo, sekä valmentaja Ricardo Duarte.

FC Sionista lainalla olleet Elhadji Ciss ja Ibrahima Gueye ovat palanneet jo Veikkausliiga-kauden jälkeen sveitsiläisseuraan. Heidän suhteen ensi kauden tilanne on vielä auki.

Lähde: www.vepsu.fi