VPS:lle kaksi jatkosopimusta

VPS:lle kaksi jatkosopimusta

01.9.2017

VPS on tehnyt jatkosopimukset Jerry Voutilaisen ja Marko Meeritsin kanssa. Tuore hankinta Thomas Haas sen sijaan loukkaantui.

Vaasan Palloseura on tehnyt 2+1 -vuotisen jatkosopimuksen keskikenttäpelaaja Jerry Voutilaisen kanssa. Näin ollen Voutilainen nähdään Vepsun paidassa ainakin kauden 2019 loppuun saakka.

Voutilainen tuli Raitaan kaudeksi 2015 Kuopion Palloseurasta. Avauskaudellaan keltamustien kasvatti mies pelasi laitapakkina. Viime sesongin aikana pelipaikka kuitenkin vaihtui nuoruusvuosilta tuttuun keskikenttäpelaajan rooliin. Tällä kaudella Voutilainen on saanut pelata ja harjoitella terveenä ja 22-vuotias nuori mies onkin rytmittänyt ja rakentanut Vepsun peliä mallikkaasti keskikentän pohjapelaajana.

Meeritsin sopimuksesta on käytetty optio. Näin ollen virolaismaalivahti jatkaa VPS:n riveissä myös kaudella 2018.

Aikanaan Hollannin pääsarjaakin pelannut Meerits on tällä kaudella vakuuttanut monipuolisella tekemisellään niin torjuntatyöskentelyn kuin jalalla pelaamisen suhteen. Meerits teki tammikuussa 2017 VPS:n kanssa 1+1 -vuotisen sopimuksen, jonka optiopykälä on nyt käytetty.

VPS:n uuden pelaajan, Thomas Haasin, tilanne on tällä hetkellä harmillinen. Haas ei ole pelilupansa saapumisen jälkeen ollut kokoonpanossa, sillä hän on kärsinyt alaraajavammasta, joka vaatii luultua pidemmän kuntoutumisen. Koko loppukausi saattaa olla vaarassa.

– Tilanne on Thomasin kannalta harmillinen. Hän on nuori pelaaja, joka tuli tänne näyttämään kyntensä loppukauden aikana ja sen myötä pidempääkin jatkoa ajatellen. Tuosta näkökulmasta katsottuna tämä on totta kai melkoinen takapakki, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi seuran sivuilla

Tilannetta tutkitaan edelleen ja lopullista diagnoosia asiaan ei ole, mutta pahimmillaan Haas ei tällä sesongilla pysty pelaamaan.

Lähde: www.vepsu.fi