"Täällä on aivan erilaista ja todella kylmää"

28.2.2011

VPS

VPS teki pelaajasopimuksen viime viikolla jamaikalaisen O'Brian Woodbinen kanssa. Eksoottiselta Jamaikalta kotoisin oleva Woodbine saapuu Vaasan Palloseuraan ja Veikkausliigaan A-maajoukkuepelaajan statuksella. 23-vuotiaalla puolustajalla on vyöllään 11 Jamaikan maaottelua, joista neljä vuoden 2010 maailmanmestaruuskilpailujen karsinnoissa.Päävalmentaja Tommi Pikkarainen luonnehtii Woodbineä ensisijaisesti fyysisesti erittäin lahjakkaaksi jalkapalloilijaksi.- Ne, jotka ovat nähneet pojan pelaavan, ovat nähneet hänessä olevan todella ison potentiaalin. Meidän testeissämme ei ole tullut vastaan yhtä suurta fyysistä potentiaalia. Päätös hänen suhteensa oli lopulta minun ja valmentaja Petri Vuorisen puolelta erittäin helppo, valmentaja kertoo Vepsun sivuilla.Kotimaansa pääsarjaseura Reno F.C.:stä Vepsuun siirtyvälle jamaikalaiselle kulttuurishokki on varmasti ollut iso, mutta peliesityksissä se ei ole näkynyt. Kuten ei myöskään se, että unirytmi on vieläkin hieman kallellaan pitkän matkan jäljiltä.- Täällä on aivan erilaista ja todella kylmää, mutta minun täytyy vain sopeutua. Odotan kautta innolla, jotta pääsen näyttämään mitä osaan. Joukkue osaa pelata todella hienoa jalkapalloa, ja uskon meidän pelaavan hyvän kauden, Woodbine kertoo.Urallaan Jamaikan pääsarjassa sekä USA:n sarjoissa pelanneen miehen mukaan Suomessa pelattava jalkapallo on varsin nopeaa.- Täällä täytyy ajatella nopeammin, se on erilaista.lähde: www.vepsu.fi