SJK hankki Viron pääsarjan tähtipelaajan

SJK hankki Viron pääsarjan tähtipelaajan

08.8.2019

Viron pääsarjan tähtipelaaja Zakaria Beglarishvili siirtyy SJK:n riveihin FC Florasta.

29-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja on käytettävissä jo tulevana viikonloppuna FC Honkaa vastaan pelattavassa vierasottelussa. 
Alun perin georgialainen, mutta Viron kansalaisuutta hakenut Beglarishvili on edustanut Viron suurseura FC Floraa vuodesta 2009 alkaen. Hän on luova ja maaleja itsekin tekevä kymppipaikan pelaaja, joka on pelannut myös laitahyökkääjänä. Hänet on valittu useampaan kertaan Viron pääsarjan tähdistöön sekä parhaaksi pelaajaksi kaudella 2018, jolloin hän teki 36 ottelussa hillittömät 30 maalia sekä antoi 24 maaliin johtanutta syöttöä. Sillä määrällä hän oli mukana koko Euroopan sarjojen tehokkaimpien pelaajien listalla, niin maalien kuin syöttöjenkin osalta. 
Viime tammikuussa hän siirtyi lainasopimuksella Unkarin pääsarjassa pelaavan Honvéd FC:n riveihin, mutta mursi kylkiluunsa vain kaksi päivää ennen kauden jatkumista. Kylki operoitiin ja hän oli sivussa useamman kuukauden. Lainasopimus päättyi toukokuussa ja hän palasi FC Floraan. Nyt hän on taas täydessä kunnossa ja siirtyy SJK-paitaan pysyvällä siirrolla. SJK:n harjoituksiin hän liittyy torstaina. 
- Olen todella onnellinen ollessani nyt täällä. Haluan päästä todistamaan kykyni kaikille ja lupaan tehdä kaikkeni tämän seuran puolesta. Haluan auttaa SJK:ta voittamaan. Annan kaikkeni jokaisessa pelissä ja harjoituksessa ja odotan jo innolla, että pääsen harjoituksiin joukkueen kanssa, kertoo Zakaria Beglarishvili.

www.sjk2007.fi