RoPS hankki georgialaisen keskikenttämiehen

RoPS hankki georgialaisen keskikenttämiehen

24.7.2018

Georgialainen Giorgi Gorozia, 23, vahvistaa loppukauden Rovaniemen Palloseuraa. Muun muassa Norjan pääsarjan Stabækia kolme kautta edustanut Gorozia on ns. kymppipaikan keskikenttäpelaaja.

Giorgi Gorozia on Locomotive Tbilisin kasvatti. Hän esiintyi ensimmäisen kerran kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa vasta kuusitoistavuotiaana. Hän on myös edustanut Georgian juniorimaajoukkueita U21-ikäluokkaan saakka.

Norjan pääsarjassa pelaava Stabæk Fotball kiinnitti nuoren keskikenttäpelaajan syksyllä 2014. Gorozia oli herättänyt Stabækin huomion jo kesän 2012 alle 17-vuotiaiden EM-kisoissa.

Elitserieniä Gorozia ennätti pelaamaan kolmen kauden aikana 53 ottelua. Napapiirille Gorozia siirtyy Maltan Valioliigan viime kauden mestarijoukkueesta Hibernians Football Clubista.

- Giorgi on hyökkäävä ja taitava keskisektorin pelaaja, RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela kuvailee uutta hankintaa RoPS:n sivuilla.

- Hän tulee olemaan meille yksi pallollinen pelaaja lisää. Hänen ansiostaan saamme enemmän variaatioita siihen, miten pystymme hyökkäyksissä hyödyntämään meidän muita tämänhetkisiä pelaajia.

Lähde: www.rops.fi