Morrissey jatkosopimukseen VPS:n kanssa

Morrissey jatkosopimukseen VPS:n kanssa

02.8.2017

Hietalahti saa nauttia ensi kaudellakin kaikkien aikojen jamaikalaisvahvistuksen otteista. Ensimmäisen kerran jo vuonna 2011 Vepsuun tullut Steven Morrissey on kirjoittanut seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Morrissey tuli aikanaan Vaasaan lainalle Portmore Unitedista ja iski Veikkausliiga-kaudella 2011 kaikkiaan 11 pelaamassaan ottelussa neljä maalia. Seuraavalla sesongilla 2012 jamaikalainen latoi 15 osumaa, minkä jälkeen tie vei Tanskan pääsarjaan. Silkeborgissa tie nousi kuitenkin pystyyn ja maaliahne pikakiituri palasi Vaasaan.

Loukkaantumiset sotkivat Stevenin pelaamista Vaasaan paluun jälkeen pitkään, mutta tällä kaudella mies on pysynyt ehjänä ja jälki on ollut varsin vahvaa. Maaleja on syntynyt 19 ottelussa viisi ja syöttöjä kuusi.

Morrisseyn uusittu sopimus kattaa siis kauden 2019 loppuun saakka.

Lähde: www.vepsu.fi