Miten Chencinski päätyi Vaasaan?

04.2.2011

Vaasan Palloseuraan on viime aikoina tuntunut päätyvän taustaltaan hieman erilaisempia pelaajia. Maalivahti Tomer Chencinski ei ole poikkeus.

Kanadan, Israelin ja Puolan kansalainen on päätynyt Suomeen Pohjois-Amerikan tärkeimmän jalkapallosarjan MLS:n porteilta, koukattuaan välissä Moldovan kautta. Miten näin on päässyt käymään?

- Sain kehotuksen tulla kokeilemaan Suomessa. En tiennyt etukäteen maasta oikein mitään, mutta keskustelin Tampere Unitedissa aiemmin pelanneen Tyler Hemmingin ja Turun Interin David Monsalven kanssa. Pidin heidän kertomuksistaan, ja olen nauttinut ajasta täällä. Kylmästä en niinkään, mutta Vaasa on hieno paikka, ja ennen kaikkea joukkue on mukava ja avoin. On tärkeää tuntea itsensä tervetulleeksi, maalivahti sanoo Vaasalaisjoukkueen verkkosivuilla.

Peräti kolmoiskansalaisuuden omaavan maalivahdin sukujuuret ulottuvat pitkälle.

- Synnyin Israelissa, josta muutimme Kanadaan kun olin varsin nuori. Minulla on myös puolalainen passi. Osa suvustani on sieltä kotoisin, ja myös sukunimeni on puolalaista alkuperää. Puhun sujuvasti hepreaa, ja ymmärrän hiukan myös puolaa ja venäjää. Olen monikielinen, Chencinski kertoo.

Lähde: www.vepsu.fi