Lehkosuo jatkaa HJK:ssa – saa uuden apuvalmentajan

Lehkosuo jatkaa HJK:ssa – saa uuden apuvalmentajan

11.10.2018

HJK:n päävalmentajana jatkaa vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Mika Lehkosuo.

Edustusjoukkueen valmennustiimiin liittyy uutena valmentajana Jani Sarajärvi. Euroopan parhaassa jalkapallon opinahjossa Lissabonissa tohtorin tutkintoa parhaillaan tekevä Sarajärvi on ehdottomasti kovimpia kansainvälisen tason akateemisia osaajia Suomessa. Hänellä on valmennusosaamisen lisäksi tutkittua tietoa ja osaamista, jolla tuetaan sekä kansainvälisen tason pelaajakehitystä että menestymistä kansainvälisissä peleissä.

Jo viime kaudella seuraan kansainvälistä tietotaitoa ja kokemusta seuraan tuonut Anton Matinlauri jatkaa fysiikkavalmentajana. Matinlauri on tehnyt erinomaista työtä joukkueen ja pelaajien fyysisen valmennuksen päivittämisessä nykypäivän vaatimustasolle. Hän oli aiemmin FC Sevillan medical tiimissä, kun seura voitti UEFA cupin.

Maalivahtivalmentajana jatkaa seuralegenda Ville Wallén. Wallén tekee maalivahtivalmennuksen lisäksi edustusjoukkueen hallinnolliset tehtävät. Hän on löytänyt sekä Dähnen että Rudakovin kaltaiset huippuvahvistukset seuraan ja onnistunut kehittämään heitä maalivahteina. Wallén on tehnyt myös erinomaista työtä hoitamalla edustusjoukkueen budjetin ja hallinnolliset tehtävät sekä näiden seurannan.

Lähde: www.hjk.fi