KuPS:lle lupaava keskikenttäpelaaja

KuPS:lle lupaava keskikenttäpelaaja

01.12.2018

KuPS jatkaa ensi kauden joukkueensa rakentamista. Keskikenttäpelaaja Tommi Jyry (19) siirtyy kuopiolaisjoukkueen riveihin. Osapuolet ovat allekirjoittaneet kolmevuotisen pelaajasopimuksen, joka ulottuu sarjakauden 2021 loppuun saakka.

167-senttinen Jyry on ollut marraskuun ajan mukana Kuopion Palloseuran harjoitusvahvuudessa. Keskikenttäpelaaja harjoitteli kuopiolaisjoukkueen riveissä myös viime vuonna tähän aikaan ja Kuopion Palloseuran päävalmentaja Jani Honkavaara olisi halunnut Jyryn jo viime kaudella Kuopioon, mutta hänellä oli sopimusta vielä vuosi jäljellä HIFK:n kanssa eivätkä seurat päässeet siirrosta sopuun.

19-vuotias Jyry on pelannut kaksi edellistä sarjakautta Helsingin IFK:n riveissä. Keskikenttäpelaaja teki debyyttinsä Veikkausliigassa 12.9.2017 HJK:ta vastaan esiintyen tuolla sarjakaudella yhteensä viidessä Veikkausliigaottelussa. Kaudella 2018 taitava pelintekijä pelasi ensimmäisen täyden sarjakautensa miesten tasolla Ykkösessä: hän pelasi yhteensä 24 ottelussa, joissa syntyi yksi maali ja viisi maaliin johtanutta syöttöä.

Lähde: www.kups.fi