KuPS kiinnitti kolme nuorta pelaajaa

KuPS kiinnitti kolme nuorta pelaajaa

06.1.2018

Veikkausliigassa pelaava Kuopion Palloseura on solminut monivuotiset pelaajasopimukset kolmen huippulahjakkaan nuorukaisen kanssa.

Keskikenttäpelaajat Jere Hiltunen (18) ja Joona Hiltunen (18) sekä puolustaja Nuutti Tykkyläinen (18) ovat liittyneet Veikkausliigajoukkueen pelaajavahvuuteen tavoitteenaan oman läpimurron tekeminen valtakunnan huipputasolle.

Pelaajakolmikko siirtyi helmikuussa 2016 Joensuusta Kuopioon kehittyäkseen paremmiksi pelaajiksi kuopiolaisseuran laadukkaassa valmennuksessa ja saavuttaakseen omat henkilökohtaiset tavoitteensa jalkapallokentillä. Nuorukaiset pelasivat aikaisemmin Lehmon Pallon ja JIPPO:n riveissä ja pelasivat 2016 Kuopion Palloseuran B-nuorissa ja reserviseura KuFu:ssa sekä 2017 KuPS:n A-nuorissa ja KuFu:ssa. Seuraavana tavoitteena on peliajan hankkiminen liigajoukkueen riveissä.

- Tulimme Kuopioon kehittymään paremmiksi pelaajiksi ja kyllä olemme kehittyneet täällä paremmiksi. Treeneissä on ollut paljon kovempi taso ja tempo ja valmentajat vaativat paljon. Veikkausliigajoukkueessa harjoitteleminen on ollut vieläkin vaativampaa. Liigatreeni on tuntunut tosi hyvältä ja liigajoukkueessa on tosi hyvä ilmapiiri, pelaajakolmikko iloitsee.

Lähde: www.kups.fi