KuPS hankki tehokkaan maalintekijän

KuPS hankki tehokkaan maalintekijän

01.7.2019

KuPS vahvistaa joukkuettaan uudella hyökkääjällä. Kamerunilainen Ariel Thierry Ngueukam eli Tuco liittyy kuopiolaisjoukkueen riveihin kauden 2019 loppuun asti kestävällä sopimuksella. Tuco saapui Kuopioon viikonlopun aikana ja läpäisi seuran lääkärintarkastuksen asianmukaisesti.

188-senttinen Tuco on suomalaisen jalkapallon seuraajille tuttu nimi. Hyökkääjä aloitti uransa Suomen kentillä 2011 ykkösessä pelanneen Joensuun Jipon riveissä. Tuco viimeisteli kahden sarjakauden aikana yhteensä 17 maalia ja siirtyi kesken sarjakauden 2012 Veikkausliigassa pelaavan FC Lahden riveihin. Hyökkääjä tehtaili seitsemän maalia loppukauden yhdeksässä liigaottelussa saaden lempinimekseen ”Mannerheim”. Hän siirtyi liigakauden päätyttyä turkkilaisen Denizlisporin riveihin.

Tuco palasi elokuussa 2013 takaisin Suomeen ja FC Lahteen, jossa pelasi seuraavat puolitoista sarjakautta. Pelaajaura jatkui tämän jälkeen Seinäjoella, jossa Tuco oli voittamassa Suomen mestaruutta 2015 ja Suomen Cupia 2016. Hyökkääjä siirtyi menestysvuosien jälkeen Ilvekseen, jossa pelasi toistaiseksi uransa parhaan sarjakauden 2017.

Fyysisesti vahva kärkipelaaja lukeutui Veikkausliigakaudella 2017 sarjan parhaiden pelaajien joukkoon ja viimeisteli Ilveksen riveissä peräti 15 maalia ja antoi viisi maaliin johtanutta syöttöä. Hyökkääjän vahvat otteet nostivat Ilveksen sarjakolmanneksi ja maalipörssissä toiseksi sijoittunut Tuco valittiin liigan vuoden 2017 tähdistöjoukkueeseen.

30-vuotias kärkipelaaja on pelannut edelliset puolitoista vuotta Qatarin ja Israelin pääsarjoissa. Tuco pelasi Qatarissa 10 ottelua onnistuen maalinteossa kolmesti ja Israelissa tilille kertyi 15 ottelua, joissa syntyi yksi täysosuma.

Hyökkääjän hankkiminen tuli Kuopion Palloseuralle ajankohtaiseksi, kun Rasmus Karjalaisen siirto Hollantiin Fortuna Sittardiin varmistui kesäkuun loppupuolella. Tuco täytti kaikki päävalmentaja Jani Honkavaaran vaatimukset.

- Tuco oli ykkösvaihtoehtomme Rassen korvaajaksi. Päätimme, että haluamme pelaajan, jonka tiedämme entuudestaan ja jolle Veikkausliiga on tuttu. Tuco on erittäin vahva ja vauhtiin päästessään häntä on vaikea pysäyttää. Hänen edellisestä pelistään on aikaa, joten halusimme hänet tänne nopeasti. Seuraavaksi arvioimme pelaajan kunnon ja aloitamme harjoittelun, päävalmentaja toteaa KuPS:n sivuilla.

Lähde: KuPS:n kotisivut