KuPS hankki keskikenttäpelaajan Ilveksestä

KuPS hankki keskikenttäpelaajan Ilveksestä

07.11.2018

KuPS on tehnyt ensimmäisen uuden pelaajahankinnan sarjakaudelle 2019, kun keskikenttäpelaaja Issa Thiaw (26) on allekirjoittanut kahden vuoden pelaajasopimuksen kuopiolaisjoukkueen kanssa.

Pelaaja saapuu tulevien viikkojen aikana Kuopion Palloseuran lääkärintarkastukseen. Sopimus astuu voimaan lääkärintarkastuksen läpäisemisen jälkeen ja pelaaja liittyy Kuopion Palloseuran harjoitusvahvuuteen tammikuussa.

186-senttinen Thiaw kuului kaudella 2018 Veikkausliigan parhaisiin keskikenttäpelaajiin. Senegalilainen pelasi Ilveksen riveissä 27 ottelua, joissa syntyi peräti seitsemän maalia. Ennen Suomeen saapumistaan Thiaw pelasi neljän kauden ajan Romanian kahdella korkeimmalla sarjatasolla Soimii Pancotan ja Sepsi Sf. Gheorghen riveissä. Vuonna 2015 Thiaw oli nostamassa Sepsiä Romanian pääsarjaan viimeistelemällä kyseisen sarjakauden aikana yhteensä kahdeksan maalia.

Lähde: www.kups.fi