Kokko palaa Rovaniemelle - "Pääsin sinne minne halusinkin"

Kokko palaa Rovaniemelle - "Pääsin sinne minne halusinkin"

21.6.2018

Rovaniemen Palloseuraa kausilla 2012 - 2016 edustanut hyökkääjä Aleksandr Kokko, 31, palaa takaisin Napapiirille. RoPS ja Kokko ovat allekirjoittaneet kauteen 2019 ulottuvan sopimuksen.

Aleksandr Kokko voitti Rovaniemen Palloseurassa Suomen Cupin kaudella 2013 ja Veikkausliigan hopeaa kaudella 2015. Samana vuonna Kokko kruunattiin toistamiseen Veikkausliigan maalikuninkaaksi.

Syksyllä 2016 Kokko siirtyi Rovaniemeltä Australian pääsarjassa pelanneeseen Newcastle Jetsiin.

Kahden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen hyökkääjä koki, että nyt oli aika palata takaisin Suomeen. Aiemmin keväällä, ennen uutta sopimustaan, Kokko harjoitteli Rovaniemen Palloseuran matkassa parin viikon ajan.

- Pääsin sinne minne halusinkin, Kokko iloitsee.

- Näiden kahden vuoden aikana RoPS:sta on tullut entistä ammattimaisempi seura, jossa panostetaan paljon kentän ulkopuolisiinkin asioihin. Meillä on myös nuoremman polven valmentaja, joka vakuutti minut ammattitaidollaan.

RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela on samaan tapaan tyytyväinen meritointuneen hyökkääjän saamisesta joukkoihinsa.

- Jokainen joukkue tarvitsee maalintekijöitä, Koskela linjaa.

- Borre on monipuolinen hyökkääjä, joka pystyy pitämään palloa ja kykenee saamaan muita pelaajia mukaansa. Erityisen vaarallinen Borre on, jos hänelle saadaan toimitettua palloa rangaistusalueen sisään.

Lähde: www.rops.fi