Hongalle paluumuuttaja ja nippu jatkosopimuksia

Hongalle paluumuuttaja ja nippu jatkosopimuksia

11.11.2017

Veikkausliigaan kaudeksi 2018 nouseva Esport Honka on tehnyt ensimmäisen hankintansa ensi kaudelle, kun Jonas Levänen palaa Espooseen. Lisäksi monen viime kauden joukkueen runkopelaajan kanssa on sovittu jatkosta.

Vuonna 1994 Espoossa syntynyt Levänen on pelipaikaltaan vasen laitapuolustaja. Hongan juniorijoukkueet läpikäynyt Levänen teki Veikkausliigadebyyttinsä Hongan paidassa kaudella 2014. Hän esitti vahvoja otteita myös Esport Hongan ensimmäisellä Kakkosen kaudella 2015, ja muistetaan vahvoista laitanousuistaan hyökkäyksen tueksi. Kaksi viime kautta Veikkausliigaa Vaasan Palloseurassa pelannut Levänen tekee nyt paluun kasvattajaseuraansa. Vaasassa vietettynä aikana veikkausliigaotteluita kertyi 48, ja maalejakin kolme kappaletta.

Leväsen lisäksi Hongalla on kasassa 21 sopimusta, joista osa on lupaavien nuorten pelaajien kanssa solmittuja akatemiasopimuksia. Liiganousun saavuttaneen joukkueen runko pysyy hyvin kasassa, sillä Ykkösessä viime kaudella pelanneista joukkueessa jatkaa neljätoista pelaajaa. Joukkueen viime kauden parhaat maalintekijät, kymmenesti osunut Joni Korhonen, yhdeksän maalia tehnyt Masar Ömer, sekä kahdeksan maalia laukonut Kasperi Liikonen pukevat myös ensi kaudella Hongan paidan päälleen. Myös Ykkösen kauden parhaaksi keskikenttäpelaajaksi valitun Lucas Kaufmannin otteita nähdään Espoossa myös ensi kaudella.

Sopimustilanne 10.11.2017
Doni Arifi (Esport Honka Akatemia)
Robert Ivanov
Lucas Kaufmann
Joni Korhonen
Jatuli Laevuo
Jonas Levänen
Kasperi Liikonen
Borjas Martin
Timothy Murray
Atte Paunio
Joel Perovuo
Carlos Portela
Matias Rale (Esport Honka Akatemia)
Konsta Rasimus
Tommi Saarinen
Arlind Sedjiu (Esport Honka Akatemia)
Duarte Tammilehto
Maximo Tolonen
Matias Viitanen (Esport Honka Akatemia)
Rasmus Viitanen (Esport Honka Akatemia)
Georg Westerlund (Esport Honka Akatemia)
Masar Ömer

Lähde: https://esporthonka.fi