HJK tekemässä kovan pelaajahankinnan

HJK tekemässä kovan pelaajahankinnan

05.8.2019

Suomen maajoukkueesta tuttu hyökkäävä keskikenttäpelaaja Petteri Forsell on mahdollisesti siirtymässä Klubiin.

HJK on tehnyt loppukauden kestävän lainatarjouksen osto-optiolla Forsellin puolalaiselle seuralle Miedź Legnicalle, joka on alustavasti hyväksynyt siirron. Mikäli puolalaisseura vahvistaa siirron ja siirtää rekisteröintioikuden, on Forsell käytettävissä heti. Forsell on matkustanut seuran mukana Latviaan.

Petteri Forsell, 28, on lähtöisin Kokkolasta KPV:stä. Veikkausliigadebyytin Forsell teki 2009 VPS:ssä. Kaudet 2010–2012 Forsell pelasi IFK Mariehamnissa, josta hän siirtyi Turkkiin Bursasporiin. Turkista Forsell palasi Maarianhaminaan kausiksi 2014–2015, jonka jälkeen ura on jatkunut Puolassa Miedź Legnicassa. 2017 Forsell teki sopimuksen Cracovian kanssa, mutta seura peruutti sopimuksen. Samana vuonna hän pelasi myös seitsemän ottelua Örebrossa Ruotsissa, mutta palasi takaisin Miedź Legnicaan.

Maajoukkueessa Petteri Forsell pelasi ensimmäisen kerran 6.2.2013 Israelia vastaan ja teki Suomen maalin 1-2 tappioon päättyneessä ottelussa. Otteluita maajoukkueessa on kertynyt yhteensä 10.

www.hjk.fi