HIFK hankki nuoren pelaajan Kakkosesta

HIFK hankki nuoren pelaajan Kakkosesta

29.1.2019

17-vuotias Kevin Larsson ja HIFK ovat allekirjoittaneet 2-vuotisen sopimuksen.

Larsson aloitti jalkapallon pelaamisen viisivuotiaana ja on vuodesta 2008 edustanut Käpylän Palloa. Hänen meriitteihinsä kuuluu lukuisia otteluita Suomen poikamaajoukkueissa sekä kaksi Suomen juniorimestaruutta KäPan kanssa vuosina 2015 ja 2016. Viime vuonna hän pelasi 16 ottelua Miesten Kakkosessa KäPan riveissä (jossa hän kohtasi mm. HIFK/2:sen) jossa hän teki kaksi maalia.

– Olen aina unelmoinut IFK:ssa pelaamisesta, joten voidaan sanoa että nyt tämä unelma on tulossa toteen. Tottakai Veikkausliigajoukkueeseen siirtyminen tulee olemaan haaste, sillä peli on nopeampaa ja fyysisempää. Mutta hyvillä valmisteluilla ja kovalla duunilla uskon ottavani paikan joukkueesta. Olen kohdannut Espanjan, Belgian ja Englannin kaltaisia joukkueita juniormaajoukkueissa, joten tiedän, mitä jalkapallo huipputasolla on, vähintään omassa ikäluokassani, Larsson kommentoi siirrostaan.

www.hifkfotboll.fi