Checinski ja VPS sopimukseen

03.2.2011

Vaasan Palloseura on kiinnittänyt riveihinsä erittäin kiinnostavan MLS-taustaisen maalivahdin Tomer Checinskin.

26-vuotias veskari saapui Vepsun harjoituksiin tammikuun alussa, ja vakuutti osaamisellaan valmennusjohdon nopeasti. Viimeksi USL:n Harrisburg City Islandersissa pelanneella veräjänvartijalla on peräti kolme passia. Israelissa syntyneeltä ja Kanadassa kasvaneelta mieheltä löytyy sukujuurien ansiosta myös Puolan kansalaisuus.

Checinski on urallaan edustanut MLS-joukkue Toronto FC:tä, ja kauden 2010 lopun hän vietti MLS-seura Philadelphia Unionin mukana. MLS-debyyttiä mies ei ole tehnyt, mutta sen sijaan kokemuksia on karttunut myös hyvinkin eksoottisesta Moldovan pääsarjasta.

Suomeen ja Vaasan Palloseuraan Checinski saapuu täynnä energiaa. Tehty sopimus on mallia 1+1 vuotta.

- Olen innoissani tästä mahdollisuudesta. Annan aina 150 prosenttia itsestäni joka tilanteessa, hän kertoo Vepsun verkkosivuilla.

Omiksi vahvuuksikseen kanadalais-israelilainen mainitsee erityisesti puolustuksen ohjaamisen sekä potkut.

- Olen erittäin äänekäs, haluan organisoida puolustusta, varmistaa kaikkien tekevän hyvää työtä edessäni ja ottaa vastuuta. Avauspeli ja varmat kädet ovat myös vahvuuksiani.

Vepsun päävalmentaja Tommi Pikkarainen vahvistaa Checinskin arvion ominaisuuksistaan ja luonteestaan.

- Niin hullulta kuin se kuulostaakin, taisimme saada paremman maalivahdin kuin mitä lähdimme etsimään. Huomasimme jo nopeasti palasten loksahtaneen kohdalleen. Se, miten hän itseään luonnehtii, kuulostaa hyvin totuudenmukaiselta. Spesialiteettina on valtava potku. Lähtee maasta 70 metrin päähän juuri sinne minne pitääkin.

Palloseuran maalivahtiosasto meni täksi vuodeksi kokonaan uusiksi, mutta Pikkaraisen mukaan veskaritilanne on nyt viime vuotta selkeämpi.

- Lähdimme jo hyvin varhain viime vuonna siitä, että haluamme ennen kaikkea luotettavuutta. Janne Henriksson oli siihen ensimmäinen palanen, ja nyt olemme löytäneet samaan linjaan toisen erittäin korkeatasoisen maalivahdin. Heillä on hieno kilpailutilanne.

Lähde: www.vepsu.fi