Aspegren jatkaa Ilveksessä

Aspegren jatkaa Ilveksessä

05.10.2017

Ilves ja laitapuolustaja Felipe Aspegren ovat allekirjoittaneet kauden 2019 loppuun asti ulottuvan jatkosopimuksen.

Helsinkiläislähtöinen Aspegren liittyi Ilveksen vahvuuteen joulukuussa 2015. Sitä ennen hän oli pelannut yhden kauden mittaisia jaksoja neljässä eri Veikkausliiga-seurassa. Tampereesta on nyt muodostunut koti pidemmäksikin aikaa.

Sähäkkä laituri on vakiinnuttanut paikkansa Ilveksen puolustuksessa ja ajoittain keskikentällä. Ensimmäisellä kaudella kertyi 27 liigaottelua ja yksi maali. Tällä kaudella Aspegren on esiintynyt 26 pelissä. Hyvät otteet johtivat myös valintaan Veikkausliigan Kuukauden joukkueeseen kesä- ja elokuussa.

23-vuotias Aspegren on syntynyt Kolumbiassa, mutta muutti Suomeen alle kouluikäisenä. Hän on kolunnut läpi Suomen nuorisomaajoukkueet 16-vuotiaasta lähtien. Tavoitteet ovat Veikkausliigan mitalitaistelun lisäksi pitkällä tähtäimellä ulkomaan pelikentillä.

Lähde: https://ilvesedustus.fi