Abramovicilla on hyviä muistoja Turusta

04.2.2011

Keskiviikkona 1+1-vuotisen sopimuksen FC Interin kanssa tehnyt Domagoj Abramovic on tyytyväinen päästessään palaamaan jälleen seuraan. Mestaruuden Interissä vuonna 2008 voittanut kroatialainen kertoo muistelleensa aikaansa Suomessa monesti jälkikäteen.

- Minulla ja perheelläni on hyviä muistoja täältä ja olen iloinen voidessani palata Turkuun, sillä tunnen oloni kotoisaksi täällä, hyökkääjä kertoo Interin sivuilla.

Abramovic teki monia hienoja maaleja lyhyeksi jääneellä edellisellä vierailullaan Interissä, mutta yksi niistä on silti ylitse muiden.

- Erityisesti mieleeni on jäänyt mestaruuden ratkaissut viimeinen peli Jaroa vastaan. Peli oli jatkunut pitkään tilanteessa 1-0 ja kun tein lopulta maalin, tiesin että voitamme. Se oli hieno tunne, Abramovic muistelee.

Kaksien joukkueharjoitusten jälkeen ”Doma” on jo ehtinyt asettaa omia tavoitteitaan tulevalle kaudelle.

- Haluan voittaa jälleen jotain Interin kanssa. Tunnen monet pelaajat ja tiedän valmentajan olevan hyvä, joten uskon sen olevan mahdollista.

- Toivottavasti voin auttaa joukkuetta taas maaleillani, 29-vuotias hyökkääjä päättää.

Lähde: www.fcinter.fi