Kuva: jussi eskola / Kymppipaikka.fi

Kiitos Veikkausliiga!

26.10.2015

Sunnuntai oli niin hieno päivä, että siihen on vaikea löytää sanoja.

Veikkausliigakausi 2015 sai arvoisensa ratkaisun sunnuntain päätöskierroksella. SJK oli vaikeuksissa Jaroa vastaan, mutta mestari otti väkisin itselleen 2-0-voiton. Seinäjoella peliä oli seuraamassa yli 6000 katsojaa.

SJK:n mestaruus oli osoitus siitä, että tekemällä asioita oikein, tulee myös menestystä. Kun katsoi joukkueen mestaruusjuhlia pelin jälkeen, tuli itsellekin kyynel silmään. Tuo hetki jää kaikille pelaajille ja taustoille mieleen koko loppuelämäksi. 365 päivää on tehty hommia yhdessä, joka päivä, monta tuntia. Vaikeita hetkiä, voittoja, tappioita, tuuletuksia, kovia treenejä, taktiikkapalavereja, saunailtoja, bussimatkoja – ja kaikki nämä huipentuvat siihen, että koko joukkue nostaa ilmaan mestaruuspokaaliin. Siihen tunteeseen ei ole olemassa sanoja.

Itse olen saanut pelata urallani Sepsi-78:n riveissä. Se oli hienoa aikaa, ja jo silloin 2000-luvun alussa Seinäjoki osoitti, että siellä kukkii vahva jalkapallokulttuuri. Sepsi löi hynttyyt yhteen TP-Seinäjoen kanssa, syntyi SJK, joka yhdisti jalkapallon avulla koko Seinäjoen.

Kiitos SJK. Mestaruus on teidän, ansaitusti.

RoPS. Jotain ihan käsittämätöntä.

Kaikki me muistamme missä tilanteessa RoPS oli muutama vuosi sitten. Moni seura olisi samassa tilanteessa kuopattu syvälle maan alle, mutta RoPS ja Rovaniemi näyttivät, mitä tarkoittaa perinteet ja jalkapallokulttuuri. Nyt sunnuntaina RoPS pokkasi itselleen hopeiset mitalit. Lahdessa RoPS-kannattajia oli paikalla yli tuhat ja joukkue juhli upeaa kautta kuin mestaruutta, täysin ansaitusti.

Olin Rovaniemellä syksyllä 2012 seuraamassa, kun RoPS nousi Ykkösestä Veikkausliigaan. Silloin ymmärsin, kuinka iso asia RoPS on rovaniemeläisille. Silloisista nousujuhlista on ollut pitkä matka tämän kauden hopeajuhliin. Asioita on tehty oikein, menestystä tulee. Risto Niva, Juha Malinen, Boris Kokko ja kumppanit, olette hienoja miehiä.

Ja kyllä, kyynel irtosi myös RoPS:lle.

Pronssijoukkue HJK.

Kaikki odottivat varmaa mestaruutta. Sitä ei tullut. Tuli kuitenkin jotain, joka on paljon enemmän. Kausi oli loistava osoitus siitä, että jalkapallo tarjoaa sellaisia tunteita molemmista ääripäistä, joita ei saa mistään muualta. Näitäkään tunteita ei voi sanoin kuvailla, vain futisihmiset ne ymmärtävät.

Vi ska tillbaka.

Jaro. Kiitos. Olette hieno seura. Kun kannattajat ottivat SJK-pelin lopussa esiin ison banderollin, jossa luki ”Vi ska tillbaka”, niin taas vierähti kyynel poskelle. Oma seura, jonka takana seistään hyvinä ja huonoina hetkinä. Kukaan ei tiedä, nouseeko Jaro vielä takaisin Veikkausliigaan, mutta sarjatasosta riippumatta se tarjoaa kannattajilleen edelleen näitä hienoja tunteita.

Ilves, HIFK, KTP. Nousijajoukkueet. Täpötäysi Tammela, Stadin Kingit, Arto Tolsa Areena – nämä kaikki ovat futiskulttuuria, jotka vain me futisihmiset voimme ymmärtää.

FC Inter, VPS, IFK Mariehamn, KuPS ja FC Lahti. Teitte tästäkin kaudesta upean. Kiitos.

Henri SillanpääMagnus BahneAntti OjanperäOlli VakkalaPetri PasanenMarkus Heikkinen. Ette edes tiedä, kuinka paljon olette antaneet meille futisihmisille. Siihenkään ei sanat riitä. Kiitos.

Kausi jatkuu vielä PK-35 Vantaan ja FC KTP:n karsintapeleillä. Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa, karsintapelit ovat jotain ihan käsittämättömän ihania mutta samalla myös käsittämättömän karseita pelejä. Yksi tilanne, yksi virhe, yksi maali, yksi tolppa. Pienet asiat ratkaisevat kuka pelaa liigassa ja kuka ei. Itse pelasin omalla urallani kahdet liigakarsinnat ja yhdet karsinnat Kakkosesta Ykköseen. Hävisin aina. Silti ne pelit ovat olleet urani hienoimpia. Nauttikaa niin kentällä kuin katsomossa!

Kiitos hienosta kaudesta!
Joonas Sarelius

Joonas Sarelius on Kymppipaikka.fin ja 90min-lehden päätoimittaja sekä HJK:n nais- ja tyttöfutiksen valmennuspäällikkö, joka pelasi omalla urallaan Veikkausliigaa, Ykköstä, Kakkosta ja Kolmosta. Jalkapalloromantikko Sarelius on kirjoittanut myös kirjan Veikkausliigan Tarinat ja Sankarit.