Suomen Cupin lohkovaihe ylittää puolivälin

Suomen Cupin lohkovaihe ylittää puolivälin

10.2.2017

Kauden 2017 miesten Respect Suomen Cupin lohkovaihe etenee hyvää vauhtia ja edessä olevana viikonloppuna ylitetään lohkovaiheen puoliväli.

Viikonloppuna pelataan täysi kierros kolmessa lohkossa ja lisäksi lohko D:ssä pelataan kaksi ottelua ja lohko E:ssä yksi ottelu. Lohko D:n lauantaille merkitty ottelu EIF – FC Legirus Inter on siirretty koko viikon jatkuneen pakkasen takia ja pelataan sunnuntaina 26.2. Viikonlopun myötä – maanantain HJK – FC KTP mukaan lukien – pelattuna on 42 lohkovaiheen kaikkiaan 75 ottelusta.

Cupin lohkovaihe pelataan viidessä kuuden joukkueen lohkossa yksinkertaisena sarjana. Lohkovoittajat etenevät suoraan puolivälieriin. Puolivälieräkarsintaan jatkavat lohkojen kakkoset sekä paras lohkokolmonen, jotka ratkovat keskenään loput kolme puolivälieräpaikkaa.

Vielä tänä viikonloppuna lohkovoitto ei voi ratketa yhdessäkään lohkossa, mutta asetelmia lohkovaiheen ratkaisujen alla haetaan käytännössä jokaisessa 12 ottelussa. Viikonlopun cupin otteluista yksi on nähtävillä suorana lähetyksenä VeikkausTV:llä ja kolme Elisan Fanseatilla.

Cupin lohkotilanteet Palloliiton tulospalvelusivuilla.

Miesten Respect Suomen Cup viikonloppuna 10. – 13.2.:
Pe 10.2. 14.00 FC Inter – TPS [D], Javenture-Areena VEIKKAUSTV
Pe 10.2. 18.30 Ilves – MP [E], Pirkkahalli FANSEAT
La 11.2. 12.00 RoPS – OPS [A], Ounashalli
La 11.2. 12.00 HIFK – Gnistan [C], Tali halli
La 11.2. 14.15 SJK – MuSa [B], Wallsport Areena
La 11.2. 15.00 PS Kemi – AC Oulu [A], Junkohalli FANSEAT
La 11.2. 17.00 KPV – HauPa [A], Kipparihalli
La 11.2. 17.00 GrIFK – FC Honka [C], Esport Arena FANSEAT
La 11.2. 17.30 VPS – FF Jaro [B], Fennia Arena
La 11.2. 18.30 FC Jazz – SJK Akatemia [B], Karhuhalli
La 11.2. 19.00 IFK Mariehamn – P-Iirot [D], Eckeröhallen
Ma 13.2. 19.00 HJK – FC KTP [C], Finnair Stadium

Lähde: Palloliiton tiedote