Matti Sundelin, puolen vuosisadan ennätysmies

15.2.2011

1930-luvun Turussa syntyneellä Matti Sundelinilla on kiistaton asemansa suomalaisessa futishistoriassa. Turkulaisen nimissä on kaksi edelleen voimassa olevaa ennätystä: yhden kauden maaliennätys, sekä yhden yksittäisen ottelun maaliennätys SM-sarjassa.

Ennätykset ovat vuodelta 1960, eikä niitä ole tämän, reilun viidenkymmenen vuoden kuluessa kyetty rikkomaan, vaikka legendaarisia maalipyssyjä on tullut ja mennyt.

Aikana jolloin pelaajat saattoivat edustaa kotikaupunkinsa seuraa uskollisesti koko uransa, pelasi myös Sundelin TPS:ssä urheilevat vuotensa. Futis ei ollut ainoa laji, sillä ”Sunttu” edusti peliurallaan raitapaitoja myös seuran jääpallo- ja jääkiekkojaostoissa. Sundelin kuului Turun Palloseuran vahvuuteen vuosina 1953-1962.

Vasta jääkiekkojaoston peleissä hän pelasi ensimmäisen kerran hyökkääjänä. Siihen asti Sundelin oli pelannut sekä jääpallo- että jalkapallojoukkueen peleissä lähinnä maalivahtina. Ensimmäinen kerran jalkapallo-ottelussa Sundelin pääsi hyökkääjäksi hieman sattumalta. TPS pelasi piirinsarjan ottelua Paraisten IF:ää vastaan ja valmentaja Leo Aaltonen vaihtoi puolustus-/tukipelaajat hyökkääjiin ja päinvastoin. Sundelin pärjäsi hyökkääjänä erinomaisesti ja pelasikin jo pian toisen sarjatason pelejä hyökkääjänä TPS:n edustusjoukkueessa.

Ensimmäiset kaudet kuluivat kamppaillessa suomensarjassa (ent. 1. divisioona). Tuon neljän kauden aikana Sundelin maalasi vastustajan verkkoon kokonaiset 54 kertaa, mutta se oli vasta varovainen enne tulevien vuosien maalijuhlille.

Tulevan kuuden pääsarjakautensa aikana Matti Sundelin pelasi 82 ottelua viimeistellen käsittämättömät 87 maalia. Siis hieman yli maalin per ottelu! Noilla maaleilla ”Sunttu” voitti pääsarjan maalikuninkuuden kolmeen otteeseen. Maalikuninkuudet 1957 ja 1959 tulivat molempina vuosina 21 maalilla. Sarja oli tuolloin 18 ottelun mittainen, sillä pääsarjassa joukkueita oli vain kymmenen.

Vuonna 1960 sarjassa oli 12 joukkuetta, joten otteluita kertyi 22. Sundelin viimeisteli noissa 22 ottelussaan 30 maalia. Ennätys, jota lähimmäksi on päässyt vain Arto Tolsa vuonna 1964, jolloin kotkalainen teki 26 maalia. Samalla ennätyskaudella 1960 tuli myös toinen Sundelinin edelleen voimassa oleva ennätys. Seitsemän maalia pietarsaarelaista IF Drottia vastaan.

- Tärkeintä on tilanteiden pelaaminen ja seuraaminen loppuun asti, Sundelin itse kommentoi maalintekotaitojaan Turun Palloseuran historiikissa 1972.

Sundelin kärsi keväällä 1961 polvivamman, jonka takia ura keskeytyi. Polvi leikattiin, mutta leikkaus ei onnistunut ja ”Suntun” loukkaantuminen paheni seuraavan talven jääkiekkopeleissä lopettaen miehen peliuran. Lopettaessaan Sundelin oli vain 26-vuotias.

Turkulaisten epäonneksi TPS ei kyennyt Matti Sundelinin maalien avustuksella voittamaan noina pelivuosina Suomen mestaruutta. Pala TPS-historiaa on jäänyt kuitenkin elämään, ja on voimissaan vielä viisikymmentä vuotta myöhemmin.

Lähteet: www.fc.tps.fi, Rakas jalkapallo (2006, Yrjö Lautela, Göran Wallén), www.veikkausliiga.com