Jussi Aalto palaa Pallo-Iiroihin

Jussi Aalto palaa Pallo-Iiroihin

15.7.2017

Pallo-Iiroista kaudella 2004 HJK:hon siirtynyt Jussi Aalto on pelannut Veikkausliigassa ja Ykkösessä yli 300 ottelua ja tehnyt niissä 125 maalia. Pallo-Iiroihin Aalto siirtyy Veikkausliigassa pelaavasta PS Kemistä välittömästi 2,5 vuotta kestävällä sopimuksella. 

Jussi Aalto ei raumalaisille ja suomalaisille jalkapallonystäville esittelyjä kaipaa. Tehokas kymppipaikan ja hyökkäyspäänpelaaja palaa Pallo-Iiroihin Veikkausliigassa pelaavasta PS Kemistä. Kuluvalla kaudella Aalto on pelannut PS Kemissä 12 ottelussa, joissa "Geru" on tehnyt 4 maalia.

33-vuotiaalla Aallolla on vielä monta hyvää pelivuotta jäljellä, mutta Raumalle miehen houkutteli työtarjous OPKK:sta sekä pelaaminen kasvattajaseurassaan, joka pyrkii pitkäjänteisesti vahvistamaan ja rakentamaan edustusjoukkueen toimintaa.

- Jussin on kanssa on tietysti keskusteltu useaan otteeseen paluusta Raumalle ja kasvattajaseuran riveihin. On selvää, että Aalto pystyy vielä usean vuoden pelaamaan korkealla tasolla jalkapalloa, mutta nyt saatiin sellainen paketti aikaan, että paluu on ajankohtainen. Sopimukseen liittyy myös vahvasti työelämä sillä Jussi aloittaa pelaamisen ohella työskentelyn OPKK:lla, kilpailupäällikkö Juho Suoramaa summaa seuran sivuilla.

Aalto liittyy välittömästi Pallo-Iirojen riveihin. Sopimus kattaa kuluvan kauden lisäksi myös kaksi seuraavaa kautta.

Lähde: www.palloiirot.fi