Sainion Freiburg varmisti nousun naisten Bundesliigaan

20.3.2011

SC Freiburg voitti sunnuntaina kotonaan TSG 1899 Hoffenheimin 4-0 ja varmisti täten nousunsa Bundesliigaan, kun jäljellä on vielä kolme pelikierrosta. Suomen maajoukkueen Essi Sainio on ollut joukkueen kantavia voimia koko kauden.

SC Freiburg on ottanut 19 ottelusta 54 pistettä. Kakkosena olevalla FC Kölnillä on kasassa 12 pistettä vähemmän ja Freiburgin maalieron ollessa ällistyttävä 70 tehtyä ja viisi päästettyä, ovat kölniläisten mahdollisuudet menneet.

- Kun saimme ensimmäisen maalin toisen puoliajan alussa, niin peli vapautui selvästi ja sen jälkeen voitto oli oikeastaan selvä. Köln vielä hävisi, niin ero on 12 pistettä ennen kolmea viimeistä kierrosta, joten ensi kaudeksi sitten Bundesliigaan, tiivisti iloinen Sainio Palloliiton verkkosivuilla.

- Omalta kohdalta kausi on mennyt todella hyvin. Olen pitkästä aikaa saanut olla täysin terveenä ja vastuuta on tullut runsaasti.

Joukkueen tähtäin on koko ajan ollut nousussa, joten ensi syksyn kovempiin peleihin on jo vaivihkaa alettu valmistautua.

- Sen verran tulevaa on jo mietitty, että meillä on kymmenkunta pelaajaa käynyt jo näytillä ensi kautta ajatellen. Bundesliiga on kuitenkin ihan eri sarja, mutta näyttäisi että meillä joukkue pysyy hyvin koossa ja jos siihen saadaan muutama hyvä vahvistus lisäksi, niin uskon että sarjapaikka pystytään ensi kaudella säilyttämään ja siitä sitten katsotaan eteenpäin, toteaa 35 A-maaotteluakin pelannut Sainio.

Lähde: www.palloliitto.fi