Pikkuhuuhkajat nousi voittoon Färsaarista

Pikkuhuuhkajat nousi voittoon Färsaarista

09.6.2018

U21-maajoukkue nousi perjantaina tappioasemasta vierasvoittoon EM-karsintapelissä Färsaaria vastaan. Isäntäjoukkue johti avausjakson jälkeen ottelua 1-0, mutta Suomi otti täyden pistepotin Benjamin Källmanin kahdella ja Lassi Lappalaisen aivan pelin lopussa tulleella maalilla lukemin 3-1.

Färsaarten suoraviivainen vastaiskupelaaminen sekä pitkät sivurajaheitot aiheuttivat Suomelle ajoittain hankaluuksia. Avausjakson aikana nähtiin yksi osuma, missä Suomella oli suurta epäonnea.

Saku Savolainen yritti puskea pallon Suomen maalilla pelanneelle Hugo Kedolle, mutta kaksikon kommunikaatio ei täysin pelannut. Pusku suuntautui keskelle, eikä Keto ehtinyt palloon. Näin ollen Benjamin Heinesenille tarjoutui avausjakson lisäajalla avopaikka, josta hän ei erehtynyt vaan sijoitti pallon yhdellä kosketuksella verkon perukoille.

Maali oli epäonninen, mutta se ei ollut ainoa syy, miksi Suomen päävalmentaja Juha Malinen ei ollut täysin tyytyväinen joukkueensa pelaamiseen ensimmäisellä 45-minuuttisella.

- Meillä oli ajatuksena, että käytetään laitoja, kun meillä on tosi terävät laiturit, Lassi Lappalainen vasemmalla ja Mikael Soisalo oikealla. Soisalo pelasi monta kertaa itsensä läpi. Mutta se pallon kierrättelyn nopeus oli puutteellista. Siinä ei mietitty tarkasti oikeita syöttökulmia, ajoituksia ja tarkkuuksia. Kun emme päässeet reunoilta läpi, niin se meni vähän liikaa pelailuksi, Malinen kertoi Palloliiton sivuilla.

Tauolla Malinen keskusteli joukkueen kanssa ja kyseenalaisti, tehtiinkö sovittuja asioita oikein. Se kannatti, sillä toisella jaksolla Suomen peli parani ja kierrätys alakerrassa sujui nopeammin.

- Toisella jaksolla se syöttely muuttui selkeästi määrätietoisemmaksi, vaikka tuntui, ettei se kuitenkaan meinaa tuoda tulosta.

Tasoitusmaali leijui ilmassa pitkään. Suomi sai odottaa tasoituksen syntyä aina 78. minuutille saakka, kunnes Benjamin Källman puski Richard Jensenin vasemmalta laidalta tarjoileman keskityksen maaliin. Viisi minuuttia myöhemmin Källman osui toistamiseen, kun Juho Pirttijoki voitti pääpallon ja Källman pääsi pistämään pallon takatolpalta sisään.

Pirttijoki oli vaihdettu kentälle 66. minuutilla Lassi Järvenpään tilalle. Hiukan aiemmin Ilmari Niskanen oli korvannut hyökkäyspäässä Santeri Hostikan.

Kun Pirttijoki tuli kentälle topparin tontille, tasoitusosuman syöttänyt Jensen siirtyi vasemmaksi puolustajaksi. Niskanen siirtyi puolestaan vasempaan laitaan Lappalaisen tilalle, jonka pelipaikka vaihtui kärjen taakse.

Aivan pelin lopussa Lappalainen sai mahdollisuuden ratkaista ottelu, kun Soisalo voitti pääpallon. Lappalainen ei erehtynyt vaan sijoitti pallon avopaikasta kylmähermoisesti etunurkkaan ja siirsi Suomen turvallisen tuntuiseen 3-1-johtoon.

Malinen oli mielissään lopputuloksesta, mutta myös siitä, miten Suomi sai parannettua peliään selvästi ensimmäisen puoliajan jälkeen. Valmentaja piti voittoa ansaittuna.

- Pelin muutos ja sen hyvän, mitä haettiin, löytyminen toisella jaksolla oli se avainjuttu tänään, Malinen kiitteli.

Voitto oli Suomelle toinen EM-karsinnoissa.

Färsaaret-Suomi 1-3 (1-0)
45+1. 1-0 Benjamin Heinesen
78. 1-1 Benjamin Källman
83. 1-2 Källman
90+4. 1-3 Lassi Lappalainen

Suomen kokoonpano:
1 Hugo Keto Arsenal FC
15 Lassi Järvenpää RoPS ->> 66. 5 Juho Pirttijoki GIF Sundsvall
4 Richard Jensen FC Twente (C)
6 Leo Väisänen RoPS
2 Saku Savolainen KuPS
10 Kaan Kairinen FC Midtjylland
16 Sebastian Dahlström HJK
13 Lassi Lappalainen RoPS
17 Mikael Soisalo Middlesbrough FC
11 Santeri Hostikka FC Lahti ->> 61. 14 Ilmari Niskanen KuPS
9 Benjamin Källman FC Inter ->> 90. 8 Lauri Ala-Myllymäki Ilves

Vaihdossa:
12 Marc Nordqvist IFK Mariehamn
3 Aapo Mäenpää IFK Mariehamn
18 Iiro Järvinen Ilves
7 Urho Nissilä KuPS

Lähde: www.palloliitto.fi