(C) Kymppipaikka.fi

Kari Arkivuo lopettaa maajoukkueuransa

26.1.2018

Huuhkajien laitapuolustaja Kari Arkivuo on päättänyt lopettaa uransa maajoukkueessa.

34-vuotiaan Arkivuon ura jatkuu yhä seurajoukkueessa. Hän toivookin, että maajoukkuepelien päättyminen toisi lisätehoja otteisiin ruotsalaisen BK Häckenin riveissä.

- Varsinkin viime vuoden aikana päätös kypsyi. Päällimmäisenä syynä olivat loukkaantumiset. Toiveissa olisi, että voisi panostaa enemmän seurajoukkueuraan ja perheelle jäisi enemmän aikaa, Arkivuo kertoi Huuhkaja-TV:lle.

- Ei tämä tietysti helppo päätös ole. On haikeat fiilikset, koska on ollut mahtavaa pelaa maajoukkueessa useamman vuoden. Nyt tuntui, että on hyvä aika lopettaa, Arkivuo kertoi.

Arkivuo pelasi A-maajoukkueessa 56 ottelua.

- Pikkupoikana se oli unelma pelata maajoukkueessa. On ollut iso kunnia pelata noin monta ottelua. Tulokset ovat olleet pettymyksiä, mutta vietin hienoja aikoja maajoukkueen mukana.

Hän on jo ottanut ensiaskeleensa valmentamisen parissa BK Häckenissä. Oman lajituntemuksen ammentaminen nuoremmille pelaajille on tuntunut palkitsevalta.

- En ole koulutuksia käynyt, mutta olen aloittanut valmentamaan BK Häckenin junioreita. Autan heitä niin paljon kun ehdin pelaamisen ohella. Se on ollut todella kivaa ja tunnen, että pystyn auttamaan heitä paljon. Tulevaisuudessa käyn varmasti koulutkin.

Arkivuon sopimus BK Häckenin kanssa päättyy kauteen 2018.

- Tämän kauden olen Häckenissä ja keskittymiseni on siinä. Uskon, että muutaman vuoden pystyn vielä pelaamaan. Se on tavoite, "Kallu" linjaa.

Lähde: www.palloliitto.fi