Juha Malinen valitsi Pikkuhuuhkajat leirille - "Mahdollisuus antaa näyttöjä"

Juha Malinen valitsi Pikkuhuuhkajat leirille - "Mahdollisuus antaa näyttöjä"

10.1.2019

Uusi vuosi uudella joukkueella alkaa Pikkuhuuhkajien osalta tammikuun puolivälissä Eerikkilässä järjestettävällä leirillä.

Uusi ikäluokka astuu nyt vastuuseen U21-maajoukkueessa, vaikka ikänä puolesta edelleen joukkueeseen mahtuvia pelaajia olikin kohtuullisen paljon mukana jo viime vuoden loppupuolella. Päävalmentaja Juha Malinen näkee tammikuun leirin kuitenkin ennen kaikkena uutena alkuna.

- Aloitamme nyt uuden projektin. Olen toki viime vuoden aikana nähnyt paljon pelaajia, mutta tarkoitus on antaa mahdollisimman monelle pelaajalle nyt tilaisuus ja mahdollisuus antaa näyttöjä, Malinen sanoo.

- Karsinnat alkavat vasta syksyllä ja meillä on ennen sitä tämän lisäksi kaksi muuta tapahtumaa ja lisäksi sarjapelejä ehdin tietysti katsoa paljon, joten melkoista joukkoa pelaajia ehdin seurata.

Nyt nimetyssä ryhmässä on tuttuja nimiä ja myös vähän uudempia kasvoja.

- Tämä on nyt ensimmäinen kartoitus. Leiriltä puuttuvat A-maajoukkueen mukana Dohassa olevat pelaajat sekä muutama ulkomaisissa seuroissa pelaava pelaaja. Lähinnä nyt kartoitetaan kotimaassa pelaavia ja mukana on muutama nimi myös ulkomailta.

Malinen korostaa, että mukaan on saatu pitkälti ne pelaajat, joita haluttiinkin. Leiri ei osu kansainvälisiin ottelupäiviin, joten tämä rajoittaa väkisinkin hiukan valintoja.

- Keskustelut seurajoukkueitten kanssa ovat sujuneet oikein hyvässä hengessä. Seuroissa ymmärretään hyvin, että maajoukkueitten menestys on lopulta kaikkien menestystä ja yleisesti ottaen seurojen suhtautuminen tähän leiriin on ollut erittäin positiivinen, Malinen kiittelee.

Tammikuu ei Pikkuhuuhkajille ole leiriajankohtana mitenkään tyypillinen, mutta Malinen näkee, että jatkossa se voisi sitä olla.

- A-maajoukkue on perinteisesti leireillyt tammikuussa kuten tänä vuonnakin. Tämä voi olla hyvä ajankohta leirittää myös 21-vuotiaita ja tätä tammikuun leiri on sellainen asia, jota kannattaa varmasti kehittää jatkoakin ajatellen.

Joukkue kokoontuu Eerikkilään 14. tammikuuta ja pelaa leirin aikana myös kaksi ottelua.

Ottelut :
15.1. Suomi U21 – Ilves 17.00 Eerikkilän Urheiluopisto
16.1. Suomi U21 – TPS 17.00 Eerikkilän Urheiluopisto

Pelaajat leirille:
Samu Volotinen VPS
William Jääskeläinen Crewe Alexandra
William Lindqvist EIF
Juhani Pikkarainen KPV
Valtteri Vesiaho HJK
Kalle Katz RoPS
Joonas Sundman SJK
Rico Finnäs Ranero C.F.
Tatu Varmanen FC Inter
Juho Hyvärinen RoPS
Tommi Jyry KuPS
Lucas Lingman RoPS
Niilo Mäenpää FC Inter
Teemu Jäntti FC Lahti
Onni Valakari Tromsö IL
Irfan Sadik FC Lahti
Eetu Vertainen HJK
Joel Mattsson IFK Mariehamn
Jusif Ali Dinamo Zagreb
Timo Stavitski SM Caen
Jasin Assehnoun FC Lahti
Antti Ulmanen HIFK
Jonas Häkkinen VPS