(C) Kymppipaikka.fi

Huuhkajille tappio Turkissa

24.3.2017

Huuhkajat jatkoi MM-karsintojaan kohtaamalla vieraskentällä Turkin. Suomi hävisi ottelun 0-2 (0-2). 

Suomi aloitti ottelun pirteästi ja jo muutaman minuutin jälkeen Perparim Hetemaj pääsi rangaistusalueen ulkopuolelta tälläämään vastapalloon, mutta kuti meni reilusti yli maalin. Sen jälkeen Turkki ratkaisi ottelun nopeassa tahdissa. Kotijoukkue  meni ottelussa johtoon yhdeksännellä minuutilla. Ismail Köybasi keskitti maalille ja Olcay Sahan jatkoi suomalaispuolustajien välistä ja Cenk Tosun pääsi läheltä siirtämään pienen pomputtelun jälkeen Turkin johtoon. Kylmää vettä tuli niskaan neljä minuuttia myöhemmin, kun Tosun pääsi kulmapotkusta puskemaan Turkin toisen maalin. Maalien jälkeen Turki piti otteluaan hallussa, muttei saanut luotua vaarallisia tilanteita.

Puoliajan loppua kohden Suomi sai hieman painetta Turkin maalille ja 42. minuutilla Suomi oli lähellä kavennusmaalia. Teemu Pukki pelasi pallon rangaistusalueen kaarelle, josta Hetemaj pääsi laukomaan, mutta Suomen harmiksi pallo kilpistyi ristikkoon ja pomppasi takaisin kentälle.

Toisella puoliajalla Suomi sai pelistä paremman otteen, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei nähty kummassakaan päässä kenttää. Suomi piti näennäisesti palloa, muttei päässyt murtautumaan Turkin puolustuksen läpi ja Turkki tyytyi varjelemaan johtoasemaansa. Turkki oli vielä lähellä lisäosumaa kolmannella lisäaikaminuutilla, mutta ylärima säästi Suomen takaiskulta. Toisella puoliajalla nähtiin karsintadebyytti, kun Moshtagh Yaghoubi juoksi vaihdosta kentälle.

Suomi on nyt viiden ottelun jälkeen edelleen voitoitta ja kerännyt yhden pisteen.

Suomen kokoonpano:
Lukas Hradecky, Paulus Arajuuri (v), Niklas Moisander, Alexander Ring (v) (84. Petteri Forsell), Robin Lod, Perparim Hetemaj, Teemu Pukki (v), Kari Arkivuo, Sakari Mattila (v) (67. Moshtagh Yaghoubi), Jere Uronen (v), Joel Pohjanpalo (72. Eero Markkanen)