Huuhkajat nimetty Qatarin pelileirille - mukana viisi ensikertalaista

Huuhkajat nimetty Qatarin pelileirille - mukana viisi ensikertalaista

20.12.2018

Huuhkajien tammikuun Qatarin maaotteluleirin toinen vastustaja on vaihtunut. Huuhkajat kohtaa Ruotsin lisäksi leirinsä aikana Viron.

Päävalmentaja Markku Kanerva on nimennyt myös joukkueensa 4. tammikuuta alkavalle leirille. Oma miettimisensä ryhmän kasaamisessa on ollut.

- Leirin päivät eivät ole kansainvälisiä pelipäiviä, joten pelaajien saaminen seuroista on ollut haasteellista. Osalla huippupelaajista on sarja käynnissä tai ulkomaan leiri samaan aikaan, Kanerva kertoo.

- Myös loukkaantumiset tai kuntoutumiset estävät joidenkin pelaajien osallistumisen leirille.

Huuhkajaryhmässä on mukana kuitenkin 11 Nations Leaguessa pelannutta pelaajaa. Lisäksi mukana on uusia kasvoja runsaamminkin.

- Ryhmässä on mukana U21-pelaajia ja muun muassa viisi ensikertalaista A-maajoukkueessa. Tulevaisuutta ajatellen saamme tärkeää infoa heidän kyvyistään toimia tällä tasolla, Kanerva painottaa.

- Meillä on joka tapauksessa iskukykyinen ryhmä ja innolla odotan, että pääsemme tekemään hommia yhdessä mainioissa olosuhteissa ja pelaamaan kaksi hyvää A-maaottelua.

Mukana leirillä on myös U21-maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen.

- Tämä on perinteinen tapa tehdä yhteistyötä A-maajoukkueen ja U21-maajoukkueen kesken, Kanerva sanoo.

Huuhkajat kohtaa leirinsä aikana Ruotsin 8. tammikuuta ja Viron 11. tammikuuta.

Pelaajat leirille
Jesse Joronen FC København
Hugo Keto Brighton & Hove Albion FC
Nicholas Hämäläinen Queen’s Park Rangers FC
Kaan Kairinen HJK
Robert Ivanov FC Honka
Juhani Ojala BK Häcken
Tim Sparv FC Midtjylland
Juho Pirttijoki GIF Sundsvall
Albin Granlund Örebro SK
Juha Pirinen Tromsø IL
Simon Skrabb IFK Norrköping
Rasmus Schuller Minnesota United
Lassi Lappalainen HJK
Sebastian Dahlström HJK
Glen Kamara Dundee FC
Robert Taylor Tromsø IL
Joona Toivio BK Häcken
Saku Ylätupa AFC Ajax
Henri Toivomäki KuPS
Eero Markkanen -
Rasmus Karjalainen KuPS