Helmarit nimetty huhtikuun peleihin

Helmarit nimetty huhtikuun peleihin

22.3.2017

Naisten A-maajoukkue matkaa huhtikuun alussa kahteen vierasmaaotteluun Puolaa ja Tanskaa vastaan.

Päävalmentaja Marko Saloranta on nimennyt joukkueensa edessä oleviin A-maaotteluihin. Ryhmässä on jonkin verran muutoksia sitten edelliseen Serbia-otteluun.

- USA:ssa pelaavat Emma Koivisto ja Natalia Kuikka ovat jälleen mukana, molemmat pelasivat erittäin hyvin Espanjassa alkuvuodesta, mutta eivät olleet mukana Serbiaa vastaan. Myös Serbiasta sairastumisen takia sivuun jäänyt Olga Ahtinen on nyt mukana, Saloranta luettelee.

Mukana uusina niminä ovat myös U23-maajoukkueessa hyviä otteita esittänyt kaksikko Vilma Hakala ja Kaisa Collin.

- Hiukan on taas muutoksia tehty viime kertaan ja nämä ottelut ovat hyviä paikkoja vielä kokeilla. Edessä ovat sitten vielä kesäkuun maaottelut ennen karsintojen alkamista syksyllä.

Saloranta odottaa hyviä otteluita kumpaakin vastustajaa vastaan.

- Puolasta saimme tänään viimein tuoretta kuvanauhaa ja alamme käydä joukkuetta läpi. Hyvä ryhmä se joka tapauksessa on ja ollut nousujohteisena viime vuosina – kova peli tulee, Saloranta ennakoi.

- Tanska puolestaan on valmentajanvaihdoksen myötä vähän muuttunut, mutta lopputurnausten vakiokävijä on todella kova mittari meille.

Kovat ottelut sopivat tähän väliin Salorannan mukaan erinomaisesti.

- Karsintalohkoon arvotaan kaksi maata meitä ylemmästä korista, joten meidän täytyy oppia pelaamaan kovia vastustajia vastaan – ja myös voittamaan niitä. Hyvä ehdottomasti, että saamme sellaisia nyt vastaan.

Ottelut 

7.4. klo 19.00 Puola-Suomi, Pruszkow
11.4. klo 19.00 Tanska-Suomi, Slagelse

Joukkue 

Tinja-Riikka Korpela FC Bayern München
Kreeta-Liisa Yli-Säntti Växjö DFF
Tuija Hyyrynen Fortuna Hjørring
Anna Westerlund Lillestrøm SK
Katarina Naumanen HJK
Natalia Kuikka Florida State University
Emma Koivisto Florida State University
Elina Myllymäki HJK
Mimmi Nurmela PK-35 Vantaa
Olga Ahtinen PK-35 Vantaa
Nora Heroum Fortuna Hjørring
Essi Sainio HJK
Julia Tunturi TPS
Adelina Engman Kopparbergs/Göteborg FC
Vilma Hakala HJK
Ria Öling Santa Teresa CD
Linda Sällström Vittsjö GIK
Sanni Franssi FC Zürich
Jenny Danielsson Sporting Club Huelva
Kaisa Collin PK-35 Vantaa
Lähde: www.palloliitto.fi