Helmarit avasi EM-karsinnat voitolla

Helmarit avasi EM-karsinnat voitolla

02.9.2019

Naisten A-maajoukkue voitti Albanian EM-karsintojen avausottelussaan Elbasanissa 3-0 (3-0). Linda Sällström osui kahdesti ja Heidi Kollanen kertaalleen.

Suomi loi huippupaikan heti toisella minuutilla. Eveliina Summanen laukoi tulisesti ja maalivahti torjui eteensä. Heidi Kollanen oli tilanteessa mukana, mutta verkon perukoille asti palloa ei vielä saatu.

Emma Koivisto teki yhdeksännellä minuutilla hyvän esityön laidallaan, Kollanen keskitti tarkasti ja Linda Sällström puski Suomen 1-0-johtoon. Suomen terävä alku sai siis heti palkinnon.

Sällström oli rokottaa heti perään toistamiseen. Hyökkääjä riisti maalivahdin avauksen ja eteni pallon kanssa, mutta sijoitus viuhui niukasti vasemmalta ohi. Adelina Engman nousi seuraavaksi oikealta, kavensi keskelle ja laukoi, mutta pallo painui maalivahdin käsien kautta kulmaksi 17. minuutilla.

Engman keskitti 16-alueen rajalta oikealta taka-alueelle ja paikalle juoksi Kollanen, joka puski pallon verkon perukoille - lukemat 2-0 Suomelle ja ”Hekulle” ensimmäinen osuma A-maajoukkueessa.

Sällström pääsi korkealta karkuun ja kuljetti kohti maalia. Albanian maalivahti Viona Rexhepi onnistui kuitenkin vastaantulossaan ja peitti laukaisusuunnan. Sällström ei näin saanut viimeistely-yritystä aikaan. Albania loi ensimmäisen kunnon tilanteensa puolen tunnin kohdalla, mutta Tinja-Riikka Korpela torjui varmasti Megi Docin laukauksen.

Sällström ei erehtynyt läpiajossa kahdesti peräkkäin. Hyökkääjä sai kuin varkain pallon puolustuslinjan väliin 37. minuutilla, eteni ja sijoitti 3-0-lukemat. Engman karkasi vielä ennen taukoa Tuija Hyyrysen esityöstä ja pääsi nokikkain Rexhepin kanssa, mutta maalivahti veti pidemmän korren. Albania pääsi haastamaan Suomea toiseen päähän pian tämän jälkeen, mutta tuloksetta.

Albania tuli toiseen puoliaikaan rohkeammin, mutta kunnon maalipaikkojen luominen oli emännille edelleen vaikeaa. Suomenkaan paikat eivät olleet aivan ensimmäisen jakson veroisia. Ria Öling pääsi yrittämään samoin kuin Engman, mutta tuloksetta. Aivan ottelun lopussa toppari Natalia Kuikka sai päänsä väliin Hyyrysen kulmapotkuun ja pallo kilahti tolppaan, mutta Rexhepi korjasi irtopallon.

Näin Suomi avasi EM-karsinnat tyylikkään ja ammattimaisen esityksen jälkeen 3-0-voitolla. Helmarit kohtaa ensimmäisessä kotiottelussaan niin ikään Albanian. Se pelataan Vaasassa Elisa Stadionilla 8.10.

Albania-Suomi 0-3 (0-3)
9’ 0-1 Linda Sällström
26’ 0-2 Heidi Kollanen
37’ 0-3 Sällström

Suomen kokoonpano:
23 Tinja-Riikka Korpela (C)
3 Tuija Hyyrynen
4 Ria Öling
5 Emma Koivisto
7 Adelina Engman ->> 86. 9 Juliette Kemppi
13 Linda Nyman ->> 60. 19 Kaisa Collin (v)
15 Natalia Kuikka
16 Anna Westerlund
18 Linda Sällström
20 Eveliina Summanen
22 Heidi Kollanen ->> 71. 17 Sanni Franssi

www.palloliitto.fi