Uransa päättänyt Ilari Äijälä: "Futiksen kautta olen oppinut paljon"

Uransa päättänyt Ilari Äijälä: "Futiksen kautta olen oppinut paljon"

31.12.2017

Ilari Äijälä päätti upean uransa jalkapalloilijana kauteen 2017.

Äijälä aloitti oman jalkapallouransa MPS:ssa, josta matka jatkui HJK:n organisaatioon. Sen jälkeen pelejä kertyi Klubi 04:ssa, KooTeePee:ssa, MYPA:ssa, Hongassa, FC KTP:ssa, PK-35 Vantaassa ja vielä uudestaan Hongassa kaudet 2016 ja 2017.

Kausi 2017 päättyi Äijälän ja Hongan kohdalta upeasti. Äijälä teki voittomaalin, kun espoolaisjoukkue kukisti liigakarsinnoissa HIFK:n.

Jalkapallon antanut paljon

31-vuotiaalla Äijälällä olisi varmasti ollut vielä annettavaa liigakentillä. Hän kuitenkin ilmoitti marraskuussa, että ura päätyi tähän kauteen.

- Se oli monen tekijän summa. Jo Ykkösessä oli hankalaa yhdistää kokopäivätyöt ja pelaaminen. Sen lisäksi haluan viettää aikaani myös perheen kanssa ja pitäisi myös yksi gradu kirjoittaa valmiiksi. Puolivaloilla en halunnut lähteä Veikkausliigaan, Äijälä kertoo.

- Olin pyöritellyt lopettamisajatusta jo aikaisemmin kauden aikana. Lopulta oli sitten helppo tehdä päätös. Nyt eletään sitä futaajan synkintä aikaa, joten ainakaan vielä ei ole päätös kaduttanut. Ehkä keväällä voi olla enemmän sellaista haikeutta ilmassa.

Äijälä nostaa uraltaan pelillisiksi ykkösjutuiksi nousut Veikkausliigaan, Suomen Cupin voitot sekä yhden pelin Suomen A-maajoukkueessa.

- Olen paljon miettinyt nyt näitä asioita, että mitä urasta on jäänyt päällimmäisenä mieleen. Saavutuksia on aina helpoin nostaa esiin, Äijälä sanoo.

- Ehkä kuitenkin se ykkösjuttu on ollut ne hienot ystävyyssuhteet, jotka olen tässä vuosien aikana saanut. Niitä on syntynyt ympäri Suomen ja ympäri maailman. Futiksen kautta olen oppinut myös paljon eri kulttuureista, elämästä ja itsestäni, Äijälä lisää.

Äijälä on ollut Jalkapallon Pelaajayhdistyksen hallituksessa vuodesta 2012 eteenpäin.

- Olen aina tykännyt, varsinkin uran loppuvaiheessa, olla tekemisissä nuorten pelaajien kanssa. Ja kun olen ollut mukana JPY:n toiminnassa, niin moni nuori on kääntynyt puoleeni erilaisissa haasteissa. Se on ollut myös mukava lisä koko hommaan.

Punainen Kortti Rasismille

Äijälä on työskennellyt kaksi vuotta Punainen Kortti Rasismille -hankkeen projektipäällikkönä.

- Projektin tarkoitus on levittää urheilun avulla rasismin ja syrjinnän vastaista viestiä. Urheilu toimii tässä välineenä ja näkökulmana. Ajatus on se, että urheilussa saa olla oma itsensä, ilman mitään syrjintää tai ennakkoluuloja, Äijälä kertoo.

- Työhön kuuluu paljon vaikuttamista esimerkiksi kouluissa ja eri tapahtumissa. Tämä ei liity vain jalkapalloon, vaan tähän halutaan mahdollisimman moni laji mukaan.

Punainen Kortti Rasismille –hanke on tehnyt koko ajan tiivistä yhteistyötä JPY:n kanssa.

- JPY on ollut koko ajan vahva kumppani. Alkujaan Markus Juhola kysyi minulta, että lähdenkö mukaan tähän hommaan. Suoritinkin aluksi yliopiston työharjoittelut tässä hankkeessa ja siitä homma lähti liikkeelle, Äijälä kertoo.

PKR-hanke on tammikuussa järjestettävässä Suomen Urheilugaalassa ehdokkaana Vuoden Urheilukulttuuriteoksi.

- Se on totta kai hieno asia ja tunnustus siitä, että jotain on tehty oikein. Ehdokkaana on muitakin hienoja hankkeita ja kulttuuritekoja. Jo pelkkä ehdokkaaksi pääsy on upea juttu, Äijällä iloitsee.

- Toivottavasti tämä tuo meidän hankkeelle lisää näkyvyyttä ja tietoisuus kasvaisi entisestään.

Äijälän mukaan Suomessa on otettu isoja askelia parempaan suuntaan.

- Aikaisemmin rasismi on ollut ehkä sellainen tabu, josta ei ole edes puhuttu. Vaikka edelleen on vihapuhetta, niin nyt asioista pystytään paremmin keskustelemaan oikeilla nimillä. Se on oikea tapa viedä 100-vuotiasta Suomen eteenpäin, Äijälä toteaa.