Naisten jalkapallon kehityspäällikkö: "Toimintaympäristöt eivät ole kaikilta osin riittävällä tasolla"

Naisten jalkapallon kehityspäällikkö: "Toimintaympäristöt eivät ole kaikilta osin riittävällä tasolla"

23.7.2019

Heidi Pihlaja aloitti keväällä Palloliitossa naisten jalkapallon kehityspäällikkönä. Pihlajalla on myös vahva tausta Jalkapallon Pelaajayhdistyksestä.

Pihlaja, 30, siirtyi Palloliittoon kaupalliselta alalta, missä hän on työskennellyt liikkeenjohdon konsultoinnin parissa Talent Vectialla sekä viimeksi liiketoiminnan kehittämisen tehtävissä Ylvalla.

Pihlajalla on takanaan mittava pelaajaura niin maajoukkueessa kuin Naisten Liigassa. Ilveksen kasvatti on voittanut PK-35 Vantaan riveissä kolme Suomen mestaruutta. Kaudet 2017 ja 2018 hän toimi HJK:n valmennustiimissä Naisten Liigassa.

Jo peliuransa aikana Pihlaja opiskeli itsensä kauppatieteiden maisteriksi.

Pihlaja vastaa jatkossa Naisten Liigan brändin kehittämisestä sekä siihen liittyvien kumppanuuksien hankkimisesta ja asiakkuuksien hoitamisesta. Pihlajan johdolla Palloliitossa panostetaan Naisten Liigan kaupallisen näkyvyyden ja houkuttelevuuden kehittämiseen.

– Naisten Liiga on selkeästi ensimmäinen prioriteetti, sillä toisin kuin monissa muissa Euroopan huippuliigoissa, meillä ei ole paikallaan selkeää rakennetta, tavoitetilaa tai toimintatapoja liigan ja yksittäisten seurojen tukemiseksi. On tärkeää, että jatkossa pelaajilla ja valmentajilla on mahdollisuus entistä ammattimaisempaan toimintaympäristöön joka puolella Suomea ja myös paremmat mahdollisuudet pelata jalkapalloa pidempään palkkatasojen ja dual-career (kaksoisura) muotojen kehittyessä, Pihlaja kertoo.

Euroopassa isot seurat ovat lähteneet vahvasti mukaan naisten jalkapalloon. Huippuseurat panostavat nyt tosissaan naisten joukkueisiin ja haluavat omalta osaltaan nostaa koko naisten jalkapallon arvostusta ja näkyvyyttä. Kesän MM-kisat rikkoivat kaikki edelliset ennätykset näkyvyyden osalta ja parhaat pelaajat ovat nykyisin jo supertähtiä ympäri maailman. Suomen maajoukkue on ollut useamman kerran mukana EM-kisoissa, mutta viimeksi vuonna 2013.

– Koen, että Suomessa onnistutaan suhteellisen hyvin nuorten pelaajien kehitystyössä, vaikka massat meillä ovatkin pienemmät kuin monissa muissa maissa. On kuitenkin tärkeää, että pelaajien ympäristöt esimerkiksi B-tytöissä olisivat jo sellaiset, että se valmistaisi siirtymistä naisiin. Meillä on jo hyviä esimerkkejä Naisten Liigan seuroista, joissa arki on rakennettu todella ammattimaiseksi. Kuitenkin isossa kuvassa toimintaympäristöt eivät ole kaikilta osin riittävällä tasolla, jotta se mahdollistaisi pelaajien kokonaisvaltaisen kehittymisen. Tämän päälle pelaajat joutuvat tasapainoilemaan arjessaan töiden, opiskeluiden tai pahimmassa tapauksessa molempien kanssa ja onkin tärkeää löytää ratkaisuja, jotka tukevat peliuran pidentymistä, Pihlaja sanoo.

Pihlaja korostaa, että myös kentän ulkopuolella on tehtävä paljon töitä, jotta suomalainen jalkapallo voi paremmin.

– Naisten urheilulla ja naisten jalkapallolla on ihan uudella tavalla mahdollisuus toimia arvopohjaisen urheilun suunnannäyttäjänä. Monet pelaajat ovat rohkeasti ottaneet kantaa tärkeiksi kokemiensa arvojen puolesta, kuten Megan Rapinoe maailmalla ja esimerkiksi HJK:n Linda Ruutu meillä täällä Suomessa. Meillä on mahdollisuus jatkossakin puhua entistä äänekkäämmin ja rohkeammin niiden arvojen puolesta, joihin uskomme. Näitä voivat olla esimerkiksi jalkapallo kuuluu kaikille, sosiaalinen ja ympäristöllinen vastuu sekä tasa-arvo. Toivon, että löydämme kumppaneita, jotka jakavat nämä samat arvot ja tuovat tätä ääntä kanssamme kuuluviin, Pihlaja sanoo.

– Lisäksi naisten jalkapallo tavoittaa kohderyhmiä, joita perinteisesti ei jalkapallon kautta ole ollut helppoa tavoittaa. Katsomoissa ja myös ruutujen päässä näkee eri lailla molempia sukupuolia sekä erityisesti perheitä: äitejä, isiä, tyttöjä, poikia. Tätä ”jalkapalloa kaikille” on mielestäni tärkeää hyödyntää.

Pihlaja on ollut JPY:n hallituksessa useamman vuoden mukana. Suomalaisen jalkapallon avainrooleissa on tällä hetkellä useita entisiä JPY:n hallituksen jäseniä – Pihlajan lisäksi mm. Marco Casagrande, Timo Marjamaa, Hannu Tihinen, Petri Jakonen, Katri Matsson, Ville Nylund, Tero Koskela.

– JPY on tehnyt jo pitkään erinomaista työtä pelaajien puolestapuhujana. Pelaajaurallani sain JPY:stä itse apua pelaajana ja toimiessani hallituksessa opin ymmärtämään entistä laajemmassa kuvassa koko sen verkoston, jonka kautta JPY ja kansainvälinen FIFPro toimii. Suomen kokoisessa maassa yhteistyö on avainsana menestykseen ja siksi minulle on tärkeää, että esimerkiksi Naisten Liigaa kehittäessä myös pelaajat ovat mukana: he ovat lähettiläitä, jotka vievät naisten peliä eteenpäin ja onkin kriittistä, että pystymme tarjoamaan heille entistä parempia mahdollisuuksia ammattimaisuuteen, Pihlaja toteaa.

www.jpy.fi