Meriluoto ja Mäkelä Veikkauksen kuukauden pelaajat

Meriluoto ja Mäkelä Veikkauksen kuukauden pelaajat

09.9.2015

FC Jazzin Samu-Petteri Mäkelä on valittu miesten Ykkösen elokuun Veikkauksen pelaajaksi. Minna Meriluoto puolestaan valittiin Naisten Liigan Veikkauksen kuukauden pelaajaksi.

Mäkelä oli elokuussa isossa roolissa, kun Jazz paranteli asemiaan sarjataulukossa. Porilaisjoukkue nappasi hienot voitot JJK:sta ja TPS:sta ja nousi samalla pois pahimmasta putoamistaistelusta.

Mäkelä teki elokuun peleissä yhteensä neljä maalia.

- Olemme ainakin veikkaajille olleet hankala joukkue. Olemme voittaneet kärkipään joukkueita, mutta hävinneet näillä meitä alempana oleville, Mäkelä kertoo.

- Saimme kauteen hyvän alun, mutta sitten tuli parin kuukauden vaikea jakso. Nyt on taas sujunut paremmin, Mäkelä lisää.

Ykkönen on myös tällä kaudella äärimmäisen tasainen sarja, niin häntä- kuin kärkipäässä.

- Veitsi kurkulla on toki aina hankala pelata, Mäkelä sanoo ja viittaa putoamistaisteluun.

- Toisaalta keskikastissa ilman panosta on myös vaikea tilanne. Kovia ja hienoja pelejä olemme saaneet. Niistä pitää nyt nauttia.

Mäkelä on 28-vuotias pelaaja, joka pelasi kaudella 2004 ensimmäiset pelinsä Jazzissa. Sen jälkeen hän on edustanut PoPaa ja TPS:aa sekä nyt taas Jazzia viimeiset pari kautta.

- En ole enää mikään talentti, enkä ole asettanut sen isompia tavoitteita uralleni. Maaleja ja maalisyöttöjä on tavoite tehdä paljon. Ja olisihan se kiva vielä Jazzin kanssa voittaa jotain.

Ykkösen Veikkauksen kuukauden pelaajan valitsee aina Jalkapallon Pelaajayhdistys, eli pelaajat itse.

- Se on ainoa oikea tapa valita. Hieno kunnianosoitus ja kertoo, että jotain on tehty oikein, Mäkelä toteaa.

Mäkelä palkitaan valinnastaan 20.9., kun Jazz kohtaa kotikentällään Hakan.

Meriluoto loistanut Klubin maalilla

Meriluoto palasi täksi kaudeksi Suomeen Ruotsissa vietettyjen vuosien jälkeen.

Ruotsiin maalivahti siirtyi jo vuonna 2007. Ruotsissa viettämien vuosien aikana Meriluoto edusti Umeå Södraa, Hammarby IF:ää, Jitex BK:ta ja viimeisimpänä Vittsjö GIK:n riveissä.

Talvella hän teki sopimuksen HJK:n kanssa.

- Tästä kaudesta on tosi hyvät fiilikset. Vastuuta on tullut tosi hyvin ja isossa roolissa on mennyt koko kausi. Se on tuonut myös hyvää haastetta koko ajan, Meriluoto kertoo.

HJK pelasi viime kaudella alaloppusarjassa, mutta tällä kaudella HJK on noussut Meriluodon johdolla mukaan mitalitaisteluun.

- Talvella meidän peli vielä ailahteli, mutta jo silloin huomasi joukkueen potentiaalin. Mitä pidemmälle kausi on mennyt, sitä paremmin olemme pelanneet, Meriluoto sanoo.

- Meillä on paljon taitavia pelaajia joukkueessa ja henki tosi hyvä koko ajan. Tyytyväinen voi olla toistaiseksi kauteen, maalivahti jatkaa.

HJK kukisti elokuussa kärkipään joukkueista Pallokissat, Åland Unitedin ja Hongan. Klubin kuukauteen mahtui myös voitto NiceFutiksesta sekä niukka tappio Ilvekselle. Meriluoto pelasi itse loistavan kuukauden ja piti nollan muun muassa Pallokissoja ja Åland Unitedia vastaan.

- Kautta on jäljellä neljä peliä. Meillä on mahdollisuudet voittaa niistä kaikki. Siitä lähdetään liikkeelle, Meriluoto summaa.

Meriluoto on ollut pitkään mukana myös Suomen A-maajoukkueessa.

- Maajoukkue on aina hieno asia ja siellä on iso kunnia pelata. Nyt meillä alkaa taas karsinnat ja tavoitteena on päästä kisoihin. Kilpailutilanne maalivahtien suhteen on kova ja se antaa koko ajan lisää motivaatiota, Meriluoto toteaa.

Naisten Liigan Veikkauksen kuukauden pelaajan valitsee aina Jalkapallon Pelaajayhdistys, eli pelaajat itse.

Meriluoto palkitaan valinnastaan lauantaina 12.9., kun HJK saa vieraakseen Ilveksen.

Jalkapallon Pelaajayhdistys - Pelin ja Pelaajan puolella

JPY:n kotisivut
JPY Facebook