Jukka Kytölä Kuva: Jussi Eskola / Kymppipaikka.fi

Jukka Kytölä futsalista: Lisää resursseja ja juniorityötä!

03.2.2015

Kampuksen Dynamon Jukka Kytölän mukaan Futsal-Liigan taso on ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Kytölän mukaan resursseja olisi kuitenkin saatava lisää, jotta kehityksessä otetaan seuraavat isot askeleet eteenpäin.

26-vuotias Kytölä pelasi viime kauden Italiassa, josta hän palasi KaDyn riveihin täksi kaudeksi. Kytölällä on vahva näkemys suomalaisesta futsalista, sillä hän on ollut nostamassa KaDya ensin liigakentille ja nyt liigan kärkipään joukkueeksi.

- Taso on noussut Futsal-Liigassa ihan selvästi. Nyt liigassa on viisi kovaa joukkuetta sekä 3-4 hyvää haastajaa. Enää liigassa ei ole mitään läpihuutopelejä. Muutama vuosi sitten tuli vielä kaksinumeroisia lukemia, mutta nyt ne ovat harvassa. Yksi syy tason nousuun on ulkomaalaispelaajissa, joita on tänne saatu, Kytölä sanoo.

Kohti puoliammattilaisuutta?

Futsal-Liigassa ei pelaajille korvauksia makseta kuin parissa joukkueessa. Esimerkiksi KaDy harjoittelee viidesti viikossa ja pelaa siihen päälle vielä 1-2 peliä. Pelaajat eivät kuitenkaan saa korvausta yhtään.

- Puoliammattilaisuutta pitäisi saada muuallekin kuin Sieviin ja Toijalaan. Se on varmasti monen tavoite, mutta seurojen pitäisi pystyä ensin kasvattamaan budjettejaan. Siihen taas tarvitaan enemmän yleisöä ja sitä kautta enemmän yrityksiä mukaan toimintaan, Kytölä toteaa.

- Liigan näkyvyys on kasvanut, mutta seuraava kehitysaskel on ehdottomasti tämä taloudellinen puoli, Kytölä lisää.

Futsal on Suomessa vielä varsin nuori laji, sillä ensimmäisestä Suomen mestaruudesta pelattiin vuonna 1997, mutta silloinkin lajia kutsuttiin salifutikseksi. Kaudella 1998–1999 pelattiin ensimmäisen kerran Futsal-Liigaa.

- Laji on nuori, mutta kyllä se tunnettuus on noussut koko ajan. Yle on ottanut (TV-pelit) hyvin hoitoonsa. Ehkä laji on kuitenkin vielä sellainen pienen piirin laji, Kytölä sanoo.

- Tavalliselle suomalaiselle joutuu vielä selventämään aika paljon, että mikä laji on futsal. Lajissa on kuitenkin ainekset kasvaa, sillä Suomi on täynnä liikuntasaleja, jossa lajia voidaan pelata. Hyvänä esimerkkinä on esimerkiksi salibandy.

Oppia Italiasta

Panu Autio oli ensimmäinen suomalainen futsalammattilainen, kun hän siirtyi muutama vuosi sitten Espanjan kentille. Aution jalanjälkiä seurasivat Jukka Kytölä ja hänen veljensä Mikko Kytölä, jotka siirtyivät kaudeksi 2013 Italiaan ammattilaisiksi. Mikko pelaa Italiassa edelleen, mutta Jukka palasi Suomeen ja KaDyyn täksi kaudeksi.

- Vuosi Italiassa opetti ainakin se, että ei se ammattilaiselämä ole aina helppoa. Siellä oli seurassa aika paljon turbulenssia ja välillä tuli pelattua jopa liian isoja minuutteja. Oli se kuitenkin mukava keskittyä täysin treenaamiseen ja pelaamiseen, Kytölä kertoo.

Vuosi ammattilaisena antoi paljon.

- Kestävyys, pelin rytmittäminen, pelin lukeminen ja havaitseminen sekä 1vs.1-tilanteiden pelaaminen, Kytölä luettelee asioita, joissa hän koki kehittyneensä eniten.

KaDyssa Kytölä toimii pelaaja-valmentajana, mutta päävastuun valmentamisesta kantaa Tero Kelhälä.

- Silloin tällöin vedän treenejä ja yritän tuoda mukaan toimintaan näitä saamiani oppeja.

- Se että ulkomailla pelanneet ammattilaiset palaavat Suomeen, on tärkeä asia. Näin täällä saadaan sitä tarvittavaa tietotaitoa. 

Kytölöiden ja Aution lisäksi hyvää oppia Suomeen on tuonut myös maajoukkueen päävalmentaja Mico Martic.

- Suomessa tiedon määrä on lisääntynyt paljon, ja se vie lajia eteenpäin, Kytölä korostaa.

Suomessa on käynnistetty nyt myös ensimmäiset valmentajakoulutukset, joka on Kytölän mukaan oikea suunta lajin kehittämiseen.

- Nyt sitä tietoa pitää vaan saada jalkautettua seuroihin, hän korostaa.

Yksi kehitysaskel futsalissa otettiin tänä vuonna, kun Suomessa pelattiin ensimmäinen U20 Futsal-Liiga.

- Tämä on tosi tärkeä juttu. Italiassa kaikilla Serie A- ja B-joukkueilla pitää olla oma joukkue U21-sarjassa. Tämä voisi olla hyvä idea myös Suomessa, sillä junioripuoleen on pakko panostaa, jos lajia halutaan kehittää.

Liitolta rahaa maajoukkueen tapahtumiin

Suomen futsalmaajoukkue selvitti tammikuussa EM-esikarsinnat puhtaalla pelillä Montenegrossa. EM-karsinta jatkuu maaliskuussa Puolassa, jossa vastassa ovat isäntämaan lisäksi Valko-Venäjä ja Italia.

- Italia tullee lohkon voittamaan. Kakkonen kuitenkin pääsee vielä jatkokarsintaan. Hyvällä onnistumisella, hyvällä päivällä ja pienellä onnella meillä on mahdollisuudet tuohon kakkossijaan. Se on sinänsä ihan realistinen tavoite, mutta kaiken pitää onnistua täydellisesti.

Maajoukkueen ykköskentässä pelaavat molemmat Kytölät, Autio sekä Miika Hosio, joka dominoi Futsal-Liigan pistepörssiä. Nelikko teki EM-esikarsinnoissa kaikki Suomen maalit kolmessa pelissä.

- Totta kai se auttaa paljon, että kolme meistä on pelannut ammattilaisena. Ehkä tärkeämpi asia on kuitenkin se, että olemme nyt vuoden pelanneet yhdessä kaikissa maajoukkueen tapahtumissa.

- Nyt maajoukkueella on hyvä määrä tapahtumia, jos vertaa aikaisempiin vuosiin. Toivottavasti budjetista löytyy edelleen rahaa, että tapahtumia olisi noin kerran kuussa. Se olisi äärimmäisen tärkeä asia, Kytölä pohtii ja heittää palloa Palloliiton suuntaan.

Joonas Sarelius