Janne Henriksson yhdisti pelaamisen ja opiskelun

Janne Henriksson yhdisti pelaamisen ja opiskelun

16.5.2015

Janne Henriksson valmistui keväällä FIFPron Online Academysta ja sai itselleen Bachelor of sport management -tutkinnon.

33-vuotias Henriksson aloitti opiskelun elokuussa 2011.

- Opiskelu kesti 3,5 vuotta ja se oli myös suunnitelma. Aika pitkälti pysyin aikataulujen mukaisesti, sillä valmistuin virallisesti maaliskuussa 2015, Henriksson kertoo.

FIFPron järjestämä koulutus suoritetaan verkko-opintoina tanskalaiseen yliopistoon.

- Ensimmäisen kahden vuoden jälkeen saa Academy profession -tutkinnon. Kun se saa, voi jatkaa opintoja eteenpäin. Eli tietyllä tavalla tästä sai kaksi tutkintoa, Henriksson sanoo.

- Opiskelu verkossa toi tietysti omat haasteet, kun ei ollut mitään läsnäolopakkoa mihinkään. Maanantaisin sai aina s-postiin edellisviikolla kuvatut luennot. Niitä sitten pystyi käymään läpi omaan tahtiin, mutta tietyt projektit piti palauttaa aina aikataulujen mukaan.

Henrikssonin mukaan verkko-opiskelu vaatii opiskelijalta määrätietoisuutta ja motivaatiota.

- Kyllä sitä aina vapaapäivistä sai uhrata muutaman tunnin opiskeluun. Alussa sitä lähti vähän tähän juttuun katselemaan, että miten se sujuu. Koulusta tuli jonkun verran joustoa, mutta ei rajattomasti. Tyytyväinen voi olla, että sain tutkinnon hoidettua aikataulun mukaisesti. Paljon se vaati, mutta paljon se antoikin, Henriksson sanoo.

Henriksson teki opinnäytetyönsä sosiaalisen median hyödyntämisestä jalkapalloseurojen markkinoinnissa. Hän haastatteli työhön kolmea seuraa Veikkausliigasta ja yhtä Allsvenskanista.

- Siinä tuli paljon hyviä juttuja vastaan. Eniten korostui se yhteisöllisyys ja sen luominen. Kaikilla oli tämä päämääränä, mutta keinot hieman erilaista, Henriksson paljastaa.

VIFK:n kanssa Ykkösessä

Henriksson on Kaarinan Poikien kasvatti, joka siirtyi 16-vuotiaana hollantilaiseen Emmeniin. Hollannista maalivahti palasi takaisin Suomeen ja pelasi täällä VPS:n TP-47:n, KooTeePeen, Hongan ja viimeiset kolme kautta vielä uudestaan VPS:n riveissä.

Keväällä Henriksson teki sopimuksen Ykköseen nousseen VIFK:n kanssa juuri ennen kauden alkua.

- Ei se selvä juttu ollut, että jatkan pelaamista. Talven aikana ei montaa sellaista tarjousta tullut, johon olisi voinut tarttua.

- Kun VIFK tuli mukaan, siinä järjestyi samalla myös työkuviot. Eli sinänsä sopimus VIFK:n kanssa oli helppo tehdä.

Ykkösen kaudesta Henriksson povaa äärimmäisen tasaista.

- Oikeastaan kolmella ylimmällä sarjatasolla joukkueet pelaavat ihan ristiin. Tietyssä massassa ne tasoerot ovat tosi pienet. Lähdemme VIFK:n kanssa haastamaan muita ja selvä on se, että voitot vaativat aikamoisen saumattoman esityksen meiltä.

Henrikssonin mukaan Ykkönen on Veikkausliigan tavoin jopa liian nuori sarja.

- Se on tietysti hyvä juttu, että on nuoria pelaajia. Se samalla kertoo kuitenkin siitä, että tietynikäiset pelaajat, vähän kokeneemmat, puuttuvat Ykkösestä ja Veikkausliigasta lähes kokonaan.

- Niin se ei voi mennä, että nuoret pelaajat saavat ilmaiseksi paikkoja. Kokopäivätyön ja pelaamisen yhdistäminen on kuitenkin tosi hankalaa ja seurat eivät pysty tarjoamaan tarpeeksi hyvä sopimuksia vähän kokeneemmille pelaajille, Henriksson painottaa.

Henriksson tekee tällä hetkellä kokopäivätyötä ja pelaa jalkapalloa Ykkösessä.

- Olen teollisuusalan hommissa ainakin nyt kesään asti. Sen jälkeen katsotaan tilanne. Nyt kun valmistuin koulusta, niin kyllä veri vetää sinne urheilun ja liikunnan pariin takaisin.

Henriksson on valmistunut aikaisemmin myös liikuntaneuvojaksi.

- Nyt on toinen tutkinto taskussa ja taas uutta näkemystä alasta, Henriksson sanoo.

JPY:n jäsen, jos olet kiinnostunut FIFPron järjestämästä koulutuksesta, ota yhteys JPY:n toiminnanjohtaja Markus Juholaan: markus@jpy.fi

Jalkapallon Pelaajayhdistys - Pelin ja Pelaajan puolella

JPY:n kotisivut
JPY Facebook