JPY: Jalkapalloilijat "täysin eriarvoisessa asemassa"

JPY: Jalkapalloilijat "täysin eriarvoisessa asemassa"

03.2.2018

Jalkapalloilijoiden asema verrattuna normaaleihin työntekijöihin on äärimmäisen heikko.

Urheilijoille on luotu erillisiä sosiaaliturvalakeja, jotka tarjoavat yleistä sosiaaliturvaa heikomman turvan. Nämä urheilijoita varten luodut järjestelmät jättävät tosiasiassa urheilijan turvan vajaaksi. Esimerkiksi tapaturmavakuutus ja eläketurva ovat urheilijoille selvästi muita heikompia. Myöskään ansiopäivärahaan urheilijoilla ei ole oikeutta.

Perjantaina Helsingissä järjestetään #Äänityöttömälle-mielenilmaus aktiivimallia vastaan.

- Kenelle tahansa voi käydä niin, että jää työttömäksi. Jalkapalloilijoilla ja urheilijoilla tilanne on kuitenkin se, että työttömänä olet todella heikossa asemassa, sillä urheilijat eivät kuulu ansiosidonnaisen piiriin, JPY:n puheenjohtaja Pekka Sihvola toteaa.

- Ja pelkästään työttömyydestä ei ole kyse, sillä jalkapalloilijat ja urheilijat eivät ole samassa asemassa normaalien työntekijöiden kanssa myöskään tapaturma- ja eläkeasioissa, Sihvola lisää.

Urheilijoiden heikosta asemasta on käyty keskustelua jo usean vuoden ajan, mutta tuloksetta.

- Jalkapalloilijat tekevät ihan normaalia työtä ja saavat siitä vastiketta, mutta olemme täysin eriarvoisessa asemassa, Sihvola painottaa.

- Tämä urheilijalaki on tehty 20 vuotta sitten. Se pitäisi päivittää nykyaikaan ehdottomasti. Ministeriö teki asiasta selvityksen muutama vuosi sitten. Silloin se kaatui jälleen siihen, että seuroille tulisi liikaa kuluja.

Sihvola nostaa esimerkin esiin eläkekertymistä.

- Itse olen pelannut 15 vuotta ammatikseni, mutta kertynyt eläke on naurettava. Tilanne olisi täysin erilainen, jos olisin tehnyt muita töitä, Sihvola sanoo.

Sihvola kuitenkin näkee ongelmaan ratkaisuun.

- Jos jalkapalloilijoiden palkasta käteen jäävä osuus on pienempi, niin sillä sitten mennään. Muutos on tultava ja jalkapalloilijoita on kohdeltava ihan normaalin työntekijän tavoin.

Ammattiurheilijaksi lasketaan henkilö, joka tienaa yli 11 200 euroa vuodessa. Silloin Urheilijaturva takaa hieman paremmat ehdot kuin summan alle jääville. Jos pelaaja tienaa alle kyseisen summan, ei hänellä ole mitään turvaa uran päättymiselle.

- Nuorelle pelaajalle tuhat euroa kuukaudessa on jo paljon. Kymmenen kuukauden sopimus ei kuitenkaan nosta pelaajaa ammattiurheilijaksi. Tässä on iso ongelma, Sihvola korostaa.

www.jpy.fi