PK-35 Vantaalle kaksi uutta pelaajaa

05.9.2011

Suomen mestaruutta jahtaava PK-35 Vantaa vahvisti rivejään hankkimalla Uuden-Seelannin maajoukkuepelaaja Emma Keten sekä amerikkalaisen Beveryl Goebelin.

Kärkipelaaja Emma Kete on Uuden-Seelannin maajoukkuepelaaja ja on iskenyt 42 maaottelussa 3 maalia. Hän edusti maataan Pekingin Olympialaisissa ja oli myös valittuna tämän vuoden MM-kisojen joukkueeseen. Peliminuutteja ei kuitenkaan MM-kisoissa kertynyt, sillä myös Kete on kärsinyt jalkavaivoista. Kisojen jälkeen Kete kävi pelaamassa Englannin puoliammattilaissarjassa, mutta minuutit jäivät hyvin vähiin.

Toinen vahvistus on Beverly Goebel Yhdysvalloista. Keskikenttäpelaaja siirtyi PK:hon USA:n ammattilaissarjan tuoreesta mestarijoukkueesta, Western New York Flashista. Samassa joukkueessa pelasi myös muuan brasilialaistähti Marta. Goebel kuului harvemmin avauskokoonpanoon mutta sai kauden aikana - myös finaalissa - ihan hyvin vastuuta vaihtopelaajana.

Molemmat olivat jo mukana lauantaina, kun PK-35 Vantaa kaatoi vieraskentällä Hongan. Kete onnistui myös maalinteossa ottelussa pelaten 76. minuuttia. Goebel sitä vastoin uurasti koko ottelun.

Lähde: naistenedustus.pk-35.fi/