Naisten Liigan joukkue hankki kanadalaispelaajan

Naisten Liigan joukkue hankki kanadalaispelaajan

10.4.2019

ONS ja Catherine Levasseur ovat solmineet sopimuksen kaudelle 2019.

Levasseur on 21-vuotias kanadalainen keskikenttäpelaaja, hän on opiskellut Memphisin yliopistossa kuten kaksoissiskonsa Marie Levasseur. Myös Catherine on pelannut yliopistosarjassa kausien 2015-2018 ajan. Catherine suorittaa opintonsa loppuun ja saapuu Ouluun toukokuun alussa.

- En ollut varma, voisiko tätä edes tapahtua, mutta en voisi olla iloisempi ja innostuneempi saamastani mahdollisuudesta pelata Oulussa, hän sanoo oululaisten sivuilla.

- Odotankin jo innolla pääseväni Ouluun ja mukaan joukkueeseen.

Catherine toteaa myös, että hänen sisarensa Marie on ollut suuri apu tässä prosessissa.

- Enkä voi kiittää joukkueen valmennusta tarpeeksi, että he uskovat minuun ja antavat tämän mahdollisuuden. Pidän haasteista ja tämä haaste pelata Oulussa on juuri sellainen mitä haluan. Koska kausi on jo alkanut, niin minun on sopeuduttava nopeasti uuteen joukkueeseen ja sen pelitapaan. Olen vain niin innoissani, Catherine sanoo lopuksi.

ONS:n joukkue on kärsinyt pahoista loukkaantumista jo ennen kuin kausi oikein ehti edes kunnolla alkaa. Molempien Emma Peuhkurisen ja Aada Törrösen kausi on päättynyt loukkaantumisiin. Joten joukkueen päävalmentajan Jussi Madetojan mukaan Catherine on todella tervetullut ja hyvä lisä joukkueeseen.

- Olen nähnyt Catherinen pelaavan yhdessä siskonsa Marien kanssa ja olen vakuuttunut hänen taidoistaan. Catherine on taitava ja pallovarma pelinrakentaja, erityisesti kiinnitin huomiota häneen hyvään syöttötaitoonsa, Madetoja toteaa.

www.onssi.fi