JyPK:n avainpelaaja jatkosopimukseen

JyPK:n avainpelaaja jatkosopimukseen

07.1.2018

Heidi Toukola nähdään JyPK:n paidassa myös tulevalla kaudella

Toukola palasi takaisin JyPK:n paitaan viime kaudelle. Edellinen kausi 2016 meni Kuopion Pallokissojen paidassa, jossa hän pelasi ensimmäisen Naisten Liiga kautensa. Tuona kautena Toukola jäi Kuopiossa pieneen rooliin, eikä peliminuutteja kertynyt paljoa.

Toukola palasi Jyväskylään ja oli JyPK:n yksi viime kauden avainpelaajista ja pelasi ottelusta toiseen todella vahvasti. Hän pelasi lähes kaikki viime kauden ottelut, viisi ottelua jäi väliin loukkaantumisten vuoksi. Pelatuissa otteluissa Toukola oli avauskokoonpanossa joka kerta ja pelasi täydet 90 minuuttia. Maalejakin syntyi kolme kappaletta.

Hän on monipuolinen pelaaja, joka pelaa hyvin molempiin suuntiin. Viime kaudella pakin paikalla pelannut Toukola tukee hyvin hyökkäyksiä ja tuo hyviä variaatioita hyökkäyksiin. Puolustussuuntaan hänen vahvuudet ovat 1vs1 -pelaamisessa. Nopeutensa ansiosta hänestä harvoin vain juostaan ohi.

Lähde: www.jypk.fi