Viikingeille uusi laitapakki

Viikingeille uusi laitapakki

04.4.2018

Viikingit on täydentänyt pelaajarinkiään laitapuolustaja Tomi Kurvisella.

Kurvinen on PK-35:n kasvatti, joka on edustanut myös MPS:aa ja Klubi-04:ää. Viime kesän jälkeen Kurvinen siirtyi isosta roolista PK-35:n riveissä Klubi-04:n listoille ja pelasi kevään cup-otteluissa. Nyt Kurvinen hakee vuorostaan tärkeää roolia Idän punaisissa. Samalla Viikinkien laitapuolustajaosasto saa kaivattua leveyttä ja kilpailua sekä tärkeän vasenjalkaisen vaihtoehdon kentälle.

Ennen viime kesän jälkeen tapahtunutta siirtoa Klubi 04:ään Kurvinen pelasi isossa roolissa niin MPS:n riveissä Kakkosessa vuonna 2016 kuin PK-35:n riveissä Kolmosessa kesällä 2017. PK:n riveissä Kurvinen kantoi myös kapteenin nauhaa isossa osassa otteluita. Myös maalitili on jo avattu Kakkosen tasolla, sillä Kurvinen iski kaudella 2016 MPS:lle voittomaalin FC Lahti Akatemian verkkoon. Kurvinen on siis aikuisten tasolla jo rutiinia hankkinut pelaaja, mutta ikä ei vielä 21-vuotiasta pelimiestä paina. Potentiaalia on vielä paljon jäljelläkin eikä Kakkonen välttämättä ole nuoren miehen lopullinen taso.

Kurvinen on isokokoinen ja hyvin liikkuva pelaaja, jolla on myös painavat vasemman jalan laukaukset. Hänen myötään Viikingit saa vasemman puolustajan paikalle vasenjalkaisen vaihtoehdon. Koollaan ja laukauksillaan Kurvinen tuo myös erikoistilannepelotetta, mistä kertovat PK-35:n riveissä kahdella kaudella Kolmosessa tehdyt seitsemän maaliakin.

Kurvisen sopimuksen myötä Viikingeillä on jo 27 sopimusta ensi kesäksi. Laajuutta myös tarvitaan, sillä Viikingit pelaa ensi kesänä Kakkosen lisäksi reservijoukkue Viikingit/2:n väreissä Kolmosessa. Peliaikaa ja paikkoja riittää siis koko ryhmälle.

Lähde: www.fcviikingit.fi