TamU-pelaaja TPV:n riveihin

06.5.2011

Sergei Korsunov siirtyy Tampere Unitedista Tampereen Pallo-Veikkoihin. Sopimus allekirjoitettiin perjantaina.

Keskikentällä viihtyvä Korsunov siirtyy Tampere Unitedista ja vahvistaa joukkuetta sunnuntain SalPa-ottelussa. Hän oli TPV:n mukana jo Porin vierailulla, mutta pelasi tuolloin vielä TamUn kanssa sovitun yhteistyösopimuksen puitteissa.

Toukokuussa 19 vuotta täyttävä Sergei pelasi jo juniorivuosinaan useamman kauden TPV:ssa, mutta käväisi välissä Ilveksen väreissä. Nyt hän palasi TPV:n punanuttuun hankkimaan peliaikaa ja saamaan vastuuta.

Päävalmentaja Mourad Seddiki on mielissään, että keskikentälle tuli lisää vaihtoehtoja. Hän arvioi, että yhteispeli Arto Lindbergin kanssa keskikentällä onnistuu hyvin, kunhan pelurit oppivat toisensa löytämään.

- Sergei on taitava, fiksu ja tunnollinen nuori pelaaja. Hän tuo joukkueeseen taidon lisäksi voittamisen kulttuuria. Hän tulee saamaan paljon vastuuta nuoresta iästään huolimatta. Olen todella iloinen, että hän on liittynyt nuoreen joukkueeseemme mukaan. Sergei kiinnosti myös muita seuroja myös liigatasolle saakka, mutta hän päätti kuitenkin tulla meille.

Sergei Korsunov on pelannut myös ikäluokkansa maajoukkueissa. Viimeksi hän esiintyi Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen riveissä maaliskuussa.

Lähde: www.tpv.fi