TamU-pakki harjoittelee TPV:n kanssa

20.5.2011

TPV saa pelaajistoonsa vahvistusta, kun Aleksi Tossavainen liittyy joukkueeseen. TamU:ssa pelannut Jari Nikkilä puolestaan liittyy mukaan harjoitusrinkiin.

Tossavainen solmi TPV:n kanssa perjantaina sopimuksen ja on saman tien joukkueen käytettävissä. Yhdysvalloissa opiskeleva 21-vuotias on mukana syksyyn asti, jolloin opiskelut valtameren takana jälleen jatkuvat.

Tossavainen on pelannut TPV:ssa topparin tontilla aiemmin seitsemän Ykkösen ottelua. Kuusi näistä tuli kaudella 2008, jolloin hän esitti 18-vuotiaana varsin lupaavia otteita TPV:n alakerrassa. Viimeksi hän on pelannut Yhdysvalloissa paikallisissa yliopistosarjoissa oman Campbellin yliopistonsa joukkueessa.

TPV:n harjoitusrinkiin liittyy puolestaan Tampere Unitedin Jari Nikkilä, joka tulee mukaan saamaan itsensä takaisin kuntoon loukkaantumisten jäljiltä. Mahdollista pelaamista katsotaan erikseen uudelleen siinä vaiheessa, kun Nikkilä on jälleen pelikuntoinen.

- Tämä on meille hyvä mahdollisuus toteuttaa strategiaamme, että huolehdimme omista kasvateistamme. Toivottavasti jossain vaiheessa pääsemme nauttimaan myös Jarin peleistä, toivottaa puheenjohtaja Jari Laaksonen kaimansa tervetulleeksi taas TPV:n mukaan.

Lähde: www.tpv.fi