TPV vahvistuu kovalla hyökkääjällä

TPV vahvistuu kovalla hyökkääjällä

07.8.2018

25-vuotias hyökkääjä Topi Järvi allekirjoitti perjantaina loppukauden kattavan sopimuksen TPV:n kanssa. Lempäälässä syntynyt Järvi tulee TPV:hen AC Oulusta, jossa hän tällä kaudella pelasi seitsemän ottelua.

Järvi on pelannut 21 Veikkausliigan ottelua Valkeakosken Hakan peliasussa.

Topi Järven ensimmäinen seura oli Lempäälän Kisa, jossa hän aloitti kuusivuotiaana ja siirtyi C-juniorina Valkeakosken Hakaan. Ilveksen juniorijoukkueissa hän pelasi 2005-2007, kunnes siirtyi jälleen Hakaan. Ensimmäisen liigaottelunsa Järvi pelasi lokakuussa 2011. Tähän mennessä Järvi on pelannut 21 Veikkausliigan ottelua Hakaa edustaen. Kausilla 2013 ja 2014 hän pelasi myös PS-44:ssä ja Härmässä.

Kaudeksi 2015 Järvi siirtyi Kakkosessa pelaavaan joutsenolaiseeen Kultsuun, jossa syntyi 15 maalia 23 ottelussa. Hänet valittiin Itälohkon parhaaksi pelaajaksi. 2016 ja 2017 oli jälleen Hakan vuoro, mutta peliajan jäätyä vähäiseksi Järvi pelasi kauden 2017 lopussa seitsemän ottelua OTP:ssä. Noissa ottelussa Järvi oli kentällä täydet minuutit ja teki kuusi maalia. Täksi kaudeksi hän teki sopimuksen Ykkösessä pelaavan AC Oulun kanssa, mutta otteluja kertyi vain seitsemän ja niissä kaksi maalia.

Järvi luonnehtii itseään nopeaksi ja suoraviivaiseksi pelaajaksi, joka pyrkii ratkaisemaan tilanteet mahdollisimman nopeasti. Hyökkääjän mieluisin pelipaikka on laitakaistalla.

Lähde: www.tpv.fi