Suomen Cupin 2. Kierroksen Ottelu perjantaina

04.2.2011

Suomen Cupin toisen kierroksen Kierroksen Ottelussa kohtaavat Voikkaan Pallo-Peikot ja Savonlinnan Työväenpalloseura. Vastakkain on kaksi toisilleen tuttua joukkuetta, sillä joukkueet pelaavat myös samassa Kolmosen lohkossa. Ottelu pelataan perjantaina Kuusankosken Sami Hyypiä Areenalla kello 20.30 alkaen.

Perjantain ottelu on STPS:n ensimmäinen tänä vuonna, sillä se pääsi suoraan toiselle kierrokselle FC Loviisan vetäydyttyä Cupista. Savonlinnalaisjoukkueen päävalmentaja Kai Koikkalainen antaa ennakkosuosikin viitan kotijoukkueelle.

- Hieman tuntumaa hakien lähdemme otteluun, sillä meillä ei ole yhtään ison kentän peliä alla. PaPella on uudistunut joukkue, uusi valmentaja ja kovia uusia pelaajia muun muassa FC Kuusankoskelta, joten kyllä heillä on etulyöntiasema, Koikkalainen sanoo Suomen Cupin verkkosivuilla.

Uudistunut joukkue on myös savonlinnalaisilla, jotka lähtevät tulevaan kauteen tavoitteenaan nousu Kakkoseen. Viime vuonna Kaakon Kolmosen neljänneksi sijoittunut ja eniten maaleja tehnyt joukkue saa lähiaikoina ainakin kolme vahvistusta Ykkösen ja Kakkosen tasolta. PaPen päävalmentaja Janne Patjas tuntee tulevan vastuksen kuitenkin hyvin.

- Tunnen vastustajan läpikotoisin, eli kaikki heikkoudet ja vahvuudet on hyvin tiedossa. Sen verran usein on heitä vastaan tullut pelattua. Nopea ja taitava joukkue se on ja kuuluu lohkomme suosikkeihin Kolmosessa, Patjas miettii.

Koikkalaisen mukaan STPS pelaajamateriaali on laajempi, laadukkaampi ja urheilullisempi kuin vuosi sitten.

- Avauskokoonpano, joka Suomen Cupin peliin saadaan, tulee olemaan laadukas. Muutama pelaaja on tosin sairaslistoilla ja pelaaminen selviää lopullisesti vasta perjantaina.

PaPella on kasassa myös vahva ryhmä, joten odotettavissa on hieno cupin koitos.

- Meiltä lähti ydinryhmästä muutama pelaaja pois, mutta tilalle on tullut hyviä pelaajia. Meillä on nopea joukkue ja puolustamme kurinalaisesti ja iskemme hyviä vastahyökkäyksiä. Puolustusasenne on ollut hyvässä kunnossa talven kolmessa ensimmäisessä pelissä, Patjas kehuu omiaan.

Molemmilla joukkueilla tavoitteet cupissa ovat korkealla ja seuraavalla kierroksella vastaan asettuisi muutaman pykälän alempana pelaava Apollo.

- Voitolla PaPesta ja seuraavalla kierroksella vastaan tulisi Kutosen Hyvinkäältä, joten nyt olisi mahdollisuudet päästä pitkälle ja saada kotona vastaan kovan tason joukkue. Pitkälle Cupissa etenemällä pääsee testaamaan tasoaan kovia joukkueita vastaan, Koikkalainen muistuttaa.

- Meidän tavoite on päästä mahdollisimman pitkälle. Katsotaan mihin rahkeet riittävät. Unelmana olisi kohdata jossain vaiheessa joku Veikkausliigajoukkue, Patjas paljastaa PaPen cup-tavoitteet.

Lähde: www.suomencup.fi