Piracaia loukkaantui vakavasti

14.5.2011

Lauantaina Kakkosessa pelattiin Porin derby, kun FC Jazz ja MuSa kohtasivat toisensa. Ottelua varjosti MuSan Piracaian loukkaantuminen ottelun loppuhetkillä.

Piracaia törmäsi ottelun peliajan jo täyttyessä oman joukkuetoverinsa Juha Vallinin kanssa. Miesten päät kolahtivat voimalla yhteen ja brassilegenda menetti välittömästi tajuntansa.

Ottelun päätuomari lopetti pelin kyseiseen tilanteeseen, ja ensiapumiehet sekä lääkäri Jarkko Levola olivat välittömästi kentällä. Myös ambulanssi saapui paikalle nopeasti, ja Piracaia kyydittiin vahvan kaulatuen kera Satakunnan keskussairaalaan.

Pelaajat, valmentajat ja katsojat olivat luonnollisesti järkyttyneitä Piracaian puolesta.

- "Pira" pystyi liikuttamaan raajojaan, mutta hengitys tuotti vaikeuksia, MuSan päävalmentaja Risto Koskikangas valottaa Jazzin sivuilla.

Ilta-Sanomien mukaan Piracain tilanne näyttää kuitenkin hyvältä.

- Kun ambulanssi tuli paikalle, hänellä oli aika ja paikka orientoituneena. En tiedä tarkkaan, oliko se iskuvamma vai tuliko kaularankaan jokin sivuliike. En nähnyt tilannetta tarkasti, Levola kertoo IS:n sivuilla.

- Tila on hyvä. Hän on ja voi hyvin. Kuvat otetaan varmuuden vuoksi, mutta näyttää siltä, että selviämme säikähdyksellä. Pelissä oli onneksi lääkäri paikalla. Tilanne oli hyvin hallussa, Mikko-Tapio Mattila toteaa lehden sivuilla.

Lähteet: www.fcjazz.com, www.iltasanomat.fi