PK-37:lle nippu uusia sopimuksia

PK-37:lle nippu uusia sopimuksia

30.10.2018

Kakkosen C-lohkossa kuudenneksi sijoittunut PK-37 on solminut ensi kaudeksi viisi sopimusta.

Ali Koljonen (30) ja Myan Doot (21) ovat sopineet pelaamisesta PK-37:n edustusjoukkueessa ensi kesänä Kakkosessa. Molempien pelaajien sopimukset ovat yksivuotisia.

Ali Koljonen tuo kokemusta PK:n joukkueeseen, sillä hän on nähnyt jalkapallokenttiä jo varsin paljon. Kuopion Palloseurassa juniorivuodet pelannut Koljonen edusti myös KuPS:n liigajoukkuetta kausilla 2012-2013. Sen jälkeen hän pelasi Tampereen seudun joukkueissa ja viime kauden Kurkimäen Kisassa Kolmosta. PK-37:ää hän on edustanut aikaisemminkin, sillä kaudella 2009 hän pelasi Pallo-Kerhossa 22 ottelun verran ja kaudella 2013 lainalla Kuopion Palloseurasta kolmessa ottelussa.

Toinen uusi kasvo ensi kauden joukkueessa on Kuopiossa asuva hyökkäyspään pelaaja Myan Doot. A-nuorten SM-sarjaa Doot pelasi KuPS:ssa kaudella 2017 ja viime kaudella KuFu-98:ssa Kakkosta 19 ottelun verran. Doot tulee Iisalmeen intoa täynnä ja pelaajan odotetaankin ottavan isoa roolia ensi kauden joukkueessa.

PK-37:n omat kasvatit Jesse Åhman (20), Vili Toppinen (18) ja Niklas Sahlström (16) jatkavat myös tulevan kauden joukkueessa.

Runkopelaajiin kuuluva Åhman on pelannut jo useamman kauden ajan PK:n edustusjoukkueessa ja on tärkeässä roolissa yleispelaajana myös ensi kauden joukkueessa. Nuoret Vili Toppinen ja Niklas Sahlström olivat jo joukkueen mukana viime kaudella harjoittelemassa ja Toppinen kävi muutaman kerran jo kentällä otteluissa. Molemmat pelaajat pelasivat viime kaudella pääsääntöisesti B-poikien Ykköstä.

Lähde: www.pk-37.fi