MuSalle kaksi sopimusta

MuSalle kaksi sopimusta

03.5.2018

Joni Lämsä on MuSan uusin sopimuspelaaja. Omista junioreista nostetulle Arttu Virtaselle on myös tehty sopimus.

Oulusta lähtöisin oleva keskikenttäpelaaja Joni Lämsä liittyy kauden alla Musan Salaman vahvuuteen. Vuonna 1997 syntynyt Lämsä on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt pelata miesten pelejä jo useamman vuoden. Viime kaudella mies pelasi OPS:n paidassa Ykköstä, edellisellä kaudella Lämsän otteet tulivat tutuksi MuSallekin Kakkosen C-lohkossa.

OPS:sta Salama-paitaan siirtyvä Lämsä on taitava ja työteliäs, erityisesti keskikentällä viihtyvä pelaaja, joka pystyy pelaamaan useammalla pelipaikalla.

Lämsä pelasi viime kaudella Ykkösessä 21 ottelua, merkkauttaen nimiinsä yhden maalin. Kaudella 2016 mies oli OPS:n runkopelaajia, viimeistellen kuusi maalia pelaamissaan yhdeksässätoista Kakkosen ottelussa. Näiden lisäksi Lämsä pelasi kummassakin Ykkösen nousukarsintaottelussa.

Lämsän lisäksi MuSa on tehnyt pelaajasopimuksen yhden oman juniorin kanssa. Vuonna 2001 syntynyt Arttu Virtanen liittyi keväällä edustusjoukkueen harjoitusvahvuuteen ja on omalla tekemisellään osoittanut olevansa motivoitunut ja kehityskelpoinen nuori pelaaja. Virtanen on seuran tulevaisuuden pelaajia, jolla on potentiaalia kerätä peliminuutteja jo tällä kaudella Kakkosessa.

Lähde: www.musansalama.fi